play

Tartuntatautilain muutos voi yhä tulla helmikuun puolivälissä voimaan, ylitsepääsemättömiä asioita ei ole tullut esille, sanoo Lohi

Valiokunnan puheenjohtajan Markus Lohen mukaan on yhä mahdollista, että lakimuutos ehtii helmikuun puolivälissä voimaan. Lehtikuva / Vesa Moilanen

Valiokunnan puheenjohtajan Markus Lohen mukaan on yhä mahdollista, että lakimuutos ehtii helmikuun puolivälissä voimaan. Lehtikuva / Vesa Moilanen

STT

Koronaepidemian tukahduttamiseen nykyistä järeämpiä keinoja mahdollistava tartuntatautilain muutos on etenemässä aikataulussa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Valiokunnan puheenjohtajan Markus Lohen (kesk.) mukaan on yhä mahdollista, että lakimuutos ehtii helmikuun puolivälissä voimaan.