play

Suomessa todettu 565 uutta koronatartuntaa ja kolme koronakuolemaa – sairaalahoidossa olevien määrä puolitoistakertaistui viikossa

Hiihtolomaviikkojen aikana matkailu voi lisätä taudin leviämisen todennäköisyyttä myös alueille, joissa tautitilanne on rauhallisempi, THL ja STM varoittavat. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Hiihtolomaviikkojen aikana matkailu voi lisätä taudin leviämisen todennäköisyyttä myös alueille, joissa tautitilanne on rauhallisempi, THL ja STM varoittavat. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Suomessa on raportoitu kolme uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).