play

Ylen somalinkielisten koronauutisten juontajaa solvattiin rasistisesti Instagramissa – poliisin ja syyttäjän mukaan teko oli liian vähäinen tutkittavaksi

Ujuni Ahmed on saanut rasistisia viestejä aiemminkin. Hän kertoo joutuneensa rajun maalituksen kohteeksi viime keväänä aloitettuaan Ylen somalinkielisten koronauutisten ankkurina. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Ylen somalinkielisten koronauutisten juontaja Ujuni Ahmed joutui rasistisen solvauksen kohteeksi, mutta syyttäjä päätti, että tapauksen tutkinta lopetetaan. Tutkinnanjohtajan ja syyttäjän mukaan tapaus oli liian vähäinen tutkittavaksi.