play

Kittilän kuntapäättäjien uusien virkarikossyytteiden käsittely alkaa käräjillä – syyttäjän mukaan laittomuuksiin puuttunut hallintojohtaja syrjäytettiin

Aiempi virkarikosjuttu koski kunnanjohtaja Anna Mäkelälle annettuja potkuja ja peruutettua tutkintapyyntöä vuonna 2014. Tuolloin kunnanjohtajana toiminut Mäkelä teki tutkintapyynnön Levi Ski Resortin toimitusjohtajasta. Kuntapäättäjät peruivat tutkintapyynnön ja antoivat Mäkelälle potkut. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

STT

Lapin käräjäoikeudessa alkaa tänään oikeudenkäynti Kittilän kuntapäättäjien uusista virkarikossyytteistä. Yhteensä 35:tä Kittilän entistä ja nykyistä kuntapäättäjää syytetään kunnan hallintojohtajana vuosikymmeniä toimineen Esa Mäkisen syrjäyttämisestä.