Perjantai, 15.11.2019 
Janika, Janita
Kotimaa

Erämessut jäi kävijätavoitteestaan

  • Karjalainen
Sunnuntaina päättyneet Susirajan Erämessut jäivät kävijätavoitteestaan. Messuilla vieraili viikonlopun aikana yhteensä 16  150 kävijää. Kävijätavoitteena messuilla oli 20  000 vierasta.

Messujen vilkkain päivä oli lauantai, jolloin messuilla vieraili noin 8  100 henkilöä. Perjantaina messuvieraita saatiin noin 3  000 ja sunnuntaina 5  050.

-  Perjantain jatkuvalla sateella ja lauantain kovalla tuulella oli oma osuutensa kävijämääriin, messujen järjestelypäällikkö Eki Lintunen kommentoi kävijävirtaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myös Kivelä Outdoorin tuotteita esitellyt Petri Pitkäkangas (kuvassa) totesi lauantain olleen vilkkain päivä, puuskaisesta tuulesta huolimatta.

Erämessut järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Joensuussa. Aiemmin messupaikkana on ollut Koli.

-  Näytteilleasettajat kiittelivät uutta messualuetta, Areena on niin tunnettu ja toimiva paikka, Lintunen summaa.

Lintusen mukaan pohdinnassa on, järjestettäisiinkö Susirajan erämessut jatkossa vuorovuosin Kuopion erämessujen kanssa. Näin ollen messut järjestettäisiin joko ensi vuonna tai kolmen vuoden päästä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa