Perjantai, 6.12.2019 
Niilo, Niko
Kotimaa

Torikadun liikennesumppu: Ruuhka-aikaan älä käänny vasemmalle

  • Karjalainen
Silta- ja Niskakadun välillä liikennesumppu on takuuvarma asia aina, kun kauppapäivä on vähänkin vilkkaampi. Nyt joulukaupan aikaan kaupungin keskusta aika ajoin suorastaan pullistelee niin ihmisistä kuin autoistakin. Liikenteen sujuvuudesta ei oikein voi edes puhua.

Ruuhkaa aiheutuu Torikadun molemmille ajokaistoille erityisesti siksi, että kadunpätkän varrella on kaksi suurta parkkitaloa. Myös jalankulkijoita on paljon varsinkin Ison Myyn ja Sokoksen välillä.

Helpotusta ongelmaan ei ole liikennejärjestelyjen osalta tulossa lähiaikoina.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

-  Alun perin tavoitteena oli, että ruuhkat helpottuisivat torinaluspysäköinnin myötä. Kun toriparkki ei ole edennyt, on pysäköinti keskittynyt Torikadun ympäristöön, suunnitteluinsinööri Jarmo Tihmala Joensuun kaupungilta sanoo.

-  Itse antaisin sellaisen neuvon, että ruuhka-aikaan autoilijat omatoimisesti jättäisivät kääntymättä vasemmalle parkkitaloihin. Ajoreitin valinnalla tämä onnistuu ja silti pääsee haluamaansa parkkiin. Vastaavasti parkkitalosta poistuessa kannattaa kääntyä oikealle.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa