Tiistai, 19.9.2017 
Reija
Kotimaa

Festivaali saa jatkoa - "vetonaula, jollaista ei ole muualla"

  • Karjalainen

Pielisjoen rannalla Joensuun keskustassa järjestetyn Aurora Carealis -valofestivaalin pilottitapahtuma päättyi tiistai-iltana. Taideteokset olivat ohikulkijoiden ihasteltavana uudenvuodenaatosta lähtien eli noin kahden viikon ajan.

Pilottivaiheen neljän teoksen kokonaisuuden suunnitellut valotaiteilija Kari Kola on tyytyväinen festivaaliin.

-  Olemme saaneet paljon kiittäviä kommentteja, pimeälle ajalle on selvästi tilausta tapahtumalle, joka valaisee kaupunkia ja tuo kaikille ikäluokille uusia kokemuksia arjen keskelle. Jo ensi vuonna tapahtuma tulee tästä pilottiversiostaan laajenemaan ja kansainvälistymään, teoksia tulee enemmän ja ne ovat esillä pidemmän aikaa, Kola lupaa.

-  Portugalilaisen valofestivaalin Luminan taiteellinen johtaja kävi jo tutustumiskäynnillä jatkoa ajatellen. Suunnitelmissa huomioimme toki saamamme arvokkaan yleisöpalautteen.

Aurora Carealis pyrkii kehittämään Joensuuta ja koko maakuntaa kestävin tavoin, ja Kola näkee pilottitapahtuman vieneen oikeaan suuntaan.

-  Tavoitteenamme on tehdä tapahtumasta vetonaula, jollaista ei ole muualla. Toivomme alueen toimijoiden lähtevän aktiivisesti mukaan luomaan ja kehittämään Aurora Carealista kanssamme vuosi vuodelta suuremmaksi ja merkittävämmäksi festivaaliksi, joka kiinnostaa matkailijoita siinä missä alueen omia asukkaita, Kola innostuu.

Myös tapahtuman sijainnin valinta on osa laajempaa kehittämisajatusta.

-  Jokirannan alue on ainutlaatuinen ympäristö, joka on tällä hetkellä muuttumassa esimerkiksi uusien siltojen myötä. Aurora Carealis elävöittää aluetta nostaen sen näkyviin uudella tavalla. Jo nyt saimme hyvin ihmisiä liikkeelle normaalisti aika hiljaiselle reitille, Kola kertoo.

Katso kuvagalleria valofestivaalista täältä.