Lauantai, 25.1.2020 
Pauli, Paavo, Paul
Kotimaa

Halla-aho myöntää väärän lähdeviittauksen - "Tarkastuskertomuksissa vain pieni ero"

  • Karjalainen

Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) myöntää käyttäneensä väärää lähdettä blogissaan. Hän väitti maanantaisessa kirjoituksessaan, että tilintarkastajat esittivät vastuuvapauden epäämistä Lieksan sosiaalijohtajalta Soile Syrjäläiseltä ja johtavalta sosiaalityöntekijältä Tarja Lehdolta maahanmuuttajien toimeentulotukiasioiden epäselvyyksien vuoksi.

-  Pahoittelen siis sitä, että viittasin tilintarkastuskertomuksen kumottuun versioon. Puolustelen itseäni sillä, että en toki ole systemaattisesti seurannut Lieksan kunnallista päätöksentekoa sekä sillä, että minulla ei varsinaisesti ollut syytä epäillä julkisesti saatavilla olevan tarkastuskertomuksen "lopullisuutta", Halla-aho päivitti blogiinsa myöhään keskiviikkoiltana.

Halla-aho kritisoi kuitenkin Syrjäläisen ja Lehdon tarkastuslautakunnalle antamia selvityksiä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

-  Jos kuitenkin katsomme tarkkaan, huomaamme, että uuden tarkastuskertomuksen sisältö ei suuremmin eroa vanhasta. Vain johtopäätös eli vastuuvapauden evääminen on muuttunut sen puoltamiseksi, ja ongelmia, joihin kertomuksessa edelleen viitataan, ei enää yksilöidä.

Syrjäläinen ilmoitti keskiviikkona harkitsevansa rikosilmoituksen tekoa Halla-ahon väitteistä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa