Tiistai, 18.2.2020 
Kaino
Kotimaa

Nurmeksessa kaksi vaarallista kolaria tunnin sisällä

  • Karjalainen
Nurmeksessa sattui keskiviikkoaamuna kaksi erillistä kolaria tunnin sisällä. Molempien onnettomuuksia osallisia vietiin terveyskeskukseen, mutta kukaan ei loukkaantunut vakavasti.

Puoli kahdeksalta Kuopiontiellä Vanhankyläntien risteyksen kohdalla pakettiauto törmäsi kääntymässä olleen eläintenkuljetusauton perään. Alueella on 80 kilometrin nopeusrajoitus.

Sikoja kuljettanut rekka pääsi jatkamaan matkaa, mutta pakettiauto vaurioitui ajokelvottomaksi. Yksin liikkeellä ollut pakettiauton kuljettaja kuljetettiin tarkastettavaksi terveyskeskukseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tuntia myöhemmin kolisi Joensuuntiellä noin viiden kilometrin päässä Nurmeksesta. Risteyskolarissa oli osallisena kolme ajoneuvoa, joista yksi oli pakettiauto ja kaksi henkilöautoa.

Joensuuhun päin ajanut pakettiauto oli kääntymässä oikealle, mutta perässä tullut venäläiskuljettaja ei huomannut edellä ajaneen aikomuksia, vaan törmäsi pakettiauton perään.

Venäläinen henkilöauto sinkoutui ajoradalle ja osui samaan suuntaan matkalla olleeseen henkilöautoon. Kaikki kolarissa olleet neljä ihmistä vietiin terveyskeskukseen tarkastettavaksi.

Nurmeksessa satoi aamulla pienellä alueella sankasti lunta, mikä saattoi olla osasyynä kolareihin. Paikalla vallitsi kuitenkin pelastuslaitoksen arvion mukaan normaali talvinen ajokeli.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa