play

Tieto vähentää lähes 500 työntekijää Suomesta

Tieto tavoittelee irtisanomisilla parempaa kilpailukykyä ja noin 50 miljoonan euron säästöjä.

Tieto tavoittelee irtisanomisilla parempaa kilpailukykyä ja noin 50 miljoonan euron säästöjä. Kuva: Lehtikuva

STT

Tietotekniikkayhtiö Tieto aikoo vähentää jopa 1·300 työntekijää, joista lähes 500 lähtee Suomesta.
Vähennykset on tarkoitus toteuttaa pääosin tämän vuoden aikana.

Tavoitteena on parantaa kilpailukykyä ja saavuttaa noin 50 miljoonan euron säästöt.
Tieto on Pohjois-Euroopassa toimiva yhtiö, joka työllistää yhteensä 18·000 työntekijää. Päämarkkina-alueita ovat Suomi, Ruotsi, Venäjä ja Puola.

Suomessa Tieto työllistää kaikkiaan noin 6·000 henkilöä. Toimipaikkoja on muun muassa Oulussa ja Jyväskylässä. Irtisanomisten paikkakunnat selviävät, kun yt-neuvottelut ovat päättyneet.

Yhtiö kertoo tarkistavansa strategiaansa maissa, jotka ovat sen ydinmarkkinoiden ulkopuolella. Toimintaa jatketaan niissä maissa, joissa yhtiö voi olla kolmen johtavan toimijan joukossa.