Torstai, 19.9.2019 
Reija
Kotimaa

Maastopalot ennätyksellisen aikaisessa - Pohjois-Karjalassakin jo palanut

  • Karjalainen
Maan palokunnat ovat huhkineet vuoden alkukuukausina maastopalojen kimpussa kovemmin kuin koskaan ennen. Maastopaloja on kolmen kuukauden aikana ollut kolme kertaa enemmän kuin aiempina neljänä vuonna yhteensä.

Perussyitä ovat lauha talvi ja varhainen kevät. Maaliskuun lopulla lumirajakin kulki Joensuusta Ouluun. Lämpimät säät ovat kuivattaneet maan pinnan ja saaneet kulottajat ja roskien polttajat tarttumaan tulitikkuihin.

Pohjois-Karjalassa kevään ensimmäinen maastopalo oli Kiteellä aprillipäivänä: pellon kulotus karkasi tuulen takia hallinnasta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että maastopalojen valtavan kasvun selittää talven poikkeukselliset sääolot:

-  Vähälumisuus, aikainen kevät ja kevään mukana tuoma kuivuus, pelastusylitarkastaja Rami Ruuska sisäministeriön pelastusosastolta analysoi.

Ei tarvita erikoista ennustajaa arvaamaan, että maastopalosesonki jatkuu etelässä ja nousee ongelmaksi Väli- ja Pohjois-Suomessa tulevina viikkoina.

-  Maastopalojen esiintymistä edistää se, että huhtikuu tai loppukevät olisi kokonaan sateeton. Lisäksi hyvin lämmin ja tuulinen sää yhdistettynä kuivaan maastoon kasvattavat maastopalojen riskiä, Rami Ruuska kommentoi.

Lue lisää perjantain Karjalaisesta.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa