Lauantai, 21.9.2019 
Mervi
Kotimaa

Pelastuslaitos varoittaa: ruohikkopaloaika alkanut Pohjois-Karjalassa

  • Karjalainen
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos varoittaa, että ruohikkopaloaika on jälleen käsillä. Risujenpoltto aiheuttaa joka kevät useita tulipaloja Pohjois-Karjalan alueella, joten pelastuslaitos toivoo ihmisiltä huolellisuutta ja vaihtoehtoisten menetelmien harkitsemista. Vaihtoehtoiset menetelmät auttavat ympäristöä ja usein myös hyvien naapurisuhteiden säilyttämisessä.

-  Tänä keväänä on ruohikkopalokausi alkamassa poikkeuksellisen aikaisin vähälumisen talven ja varhaisen kevään johdosta. Paikoittain lunta on vielä maassa, mutta avoimet alueet ja etelänpuoleiset maastoalueet ovat olleet jo täysin lumettomia ja pinnaltaan kuivia, pelastuslaitoksesta kerrotaan.

Viimeisen viiden vuoden aikana maastopaloja on tapahtunut eniten toukokuussa. Tilastojen mukaan toukokuussa syttyy maastopaloja yli kaksi kertaa enemmän kuin heinäkuussa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Maastopalojen syttymissyinä ovat keväällä erityisesti risujen poltto ja tupakointi. Myös lasten luvaton tulenkäsittely lisääntyy maaston kuivaessa. Myöhemmin kesällä syttymissyyksi nousee myös salamointi.

-  Usein nuotiosta maastoon karannut palo aiheutuu siitä, että nuotiota ei sammuteta riittävän hyvin ja esimerkiksi tuulen muuttuessa nuotio syttyy uudestaan. Huonosti sammutettu tai auton ikkunasta ulos palavana heitetty savuke sytyttää maastopalon helposti kuivuudesta johtuen, pelastuslaitos ohjeistaa.

Pelastuslaitos suosittelee puutarhajätteiden kompostointia ja paksumpien puurankojen käyttöä polttopuuna avopolton sijaan. Oksasilppureilla voi käsitellä suurenkin risumäärän ja käyttää syntyneen hakkeen esimerkiksi marjapensaiden alla.

-  Mikäli risujen polttamiseen kaikesta huolimatta päädytään, tulee polttamisen luvallisuus varmistaa kunnan ympäristöviranomaiselta. Pääsääntöisesti polttaminen on kielletty taajama-alueilla. Haja-asutusalueilla polttaminen on usein sallittu, kunhan naapureille ei aiheudu siitä haittaa. Jätteiden polttaminen on aina kielletty. Polttaa saa ainoastaan käsittelemätöntä puutavaraa, hakkuutähteitä, pensaiden leikkuutähteitä, olkia ja heinää. Lehtien polttamista on syytä välttää runsaan savunmuodostuksen takia, pelastuslaitos kertoo.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa