play

Kameran edessä valmistuu tuoleja artisteille - Hynyselle "nahkaa ja karvaa"

Toimitus

Ohjaaja Markku Pölönen ja joensuulainen verhoilijamestari Staffan eli Tapio Tahvanainen työstävät parhaillaan pilottijaksoa 12-osaiseen televisiosarjaan, joka kulkee nimellä Kaksitoista tuolia. Jokaisessa jaksossa verhoilijamestari Tahvanainen valmistaa käsityönä tuolin yhdelle esiintyvälle taiteilijalle. Pilottijaksossa tuolin saaja on Kotiteollisuus-yhtyeen keulakuva Jouni Hynynen.
Tahvanainen kuuntelee tuolin saajan toiveita ja toteuttaa niiden sekä oman näkemyksensä perusteella tuolin, joka kuvastaa saajansa luonnetta ja tyyliä. Sarjan ohjaava Markku Pölönen puhuu ”näköistuolista”, eräänlaisesta muotokuvasta.
- Tässä liikutaan käsityön ja taiteen rajapinnalla, Pölönen katsoo.
Mukana on kierrätyshenkeä: Hynysen tuolin aihio löytyi löytyi hylättynä roskiksen vierestä. Valmiiseen Hynys-tuoliin tulee rautaa, nahkaa ja karvaa.
Muita tuolin saajia ei ole vielä lyöty lukkoon. Vielä ei myöskään tiedetä, milloin ja missä puolen tunnin pituiset jaksot nähdään. Kun pilottijakso valmistuu, arviolta toukokuussa, alkaa sarjan markkinointi tv-kanaville. Sarjan tuottaa Suomen Filmiteollisuus (SF) Oy.