Tiistai, 17.9.2019 
Aila, Aili
Kotimaa

SDP maksaa eniten puheenjohtajalleen

  • Karjalainen
Puolueen puheenjohtajaksi valittu poliitikko saa asemansa myötä usein paljon valtaa ja julkisuutta, mutta niukasti maallista mammonaa. Enemmistö eduskuntapuolueista ei maksa keulakuvilleen lainkaan palkkaa. Puoluesihteerien tulohaitari on taas 4  000-9  000 euroa.

Puolueille tehdyn kyselyn perusteella SDP maksaa puheenjohtajalleen selvästi parasta peruspalkkaa, jonka suuruus on noin 8  000 euroa. Sen päälle tulee luontaisetuina lounas- ja työmatkasetelit.

Mikäli demarien puheenjohtaja toimii ministerinä tai kansanedustajana, se vaikuttaa peruspalkkaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

-  Tuplapalkkaa ei makseta. Puolue maksaa ainoastaan mahdollisen jäljelle jäävän palkkojen erotuksen, kertoo SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen.

Näin ollen demarien tuore puheenjohtaja Antti Rinne nauttii kesäkuun loppuun saakka puheenjohtajan peruspalkkaa. Sen jälkeen hän siirtyy todennäköisesti ministeriksi. Tällöin palkan maksu puolueesta loppuu, koska ministerin palkkio on suurempi - 9  262 euroa.

Kokoomus valitsee kesäkuussa uuden puheenjohtajan, josta tulee myös pääministeri. Tästä tehtävästä maksetaan 11  110 euroa kuukaudessa. Sen lisäksi kokoomus maksaa puheenjohtajan työstä 1 000 euroa kuukaudessa.

Käytännössä perussuomalaiset maksaa parasta lisäpalkkaa puheenjohtajan työstä. Timo Soini saa kansanedustajan palkkion lisäksi 3  177 euroa kuukaudessa. Se nostaa Soinin palkan ministeritasolle, yli 9  500 euroon. Lisäksi päälle tulee kaikkien kansanedustajien saama veroton kulukorvaus.

-  Puheenjohtajan työstä maksettava ansio on puolet aloittavan kansanedustajan kuukausipalkkiosta, selvittää puolueen talousjohtaja Kai Järvikare.

Keskusta, vasemmistoliitto, vihreät, RKP ja kristillisdemokraatit eivät maksaa puheenjohtajilleen mitään. Keskustan Juha Sipilä saa sentään puhelinedun.

Käytännössä näidenkin puolueiden puheenjohtajat tienaavat kuitenkin mukavasti, sillä heistä kolme on ministereitä ja kaksi kansanedustajia.

Lue lisää lauantain Karjalaisesta.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa