play

Kalastuksenvalvojat joutuvat maksulliseen kokeeseen

Karjalainen

Kalastuslaki ja kalastusasetukset muuttuivat huhtikuun alussa. Merkittävin uudistus on se, että kalastuksenvalvojat saavat huomautusoikeuden.
–·Tähän saakka meidän on täytynyt tehdä tutkintapyyntö poliisille, jatkossa voimme antaa huomautuksia lain nojalla, kertoo kalatalousneuvoja Sami Kurenniemi Pohjois-Karjalan kalatalouskeskuksesta.
Julkisen vallankäyttö on periaatteessa viranomaistoimintaa, joten kalastuksenvalvojat joutuvat jatkossa läpäisemään maksulliset kokeet aiemmin käytössä olleen valan vannomisen sijaan.
–·Maksu tulee olemaan noin 50–60 euroa ja koe koostuu monivalintatehtävistä, valottaa asiantuntija Heli Peura Pohjois-Karjalan ely-keskuksesta.
Pohjois-Karjalassa valvojia koulutetaan ja tentitään Huhmarissa 8. toukokuuta.
–·Koulutus on ensisijaisesti nykyisille, valan jo antaneille valvojille. Tärkeintä on, että heille saadaan pätevyys heti aluksi,
Ensimmäiseen koulutuserään otetaan 150 valvojaa, tämän jälkeen tarkoituksena on järjestää yksi tai kaksi uutta koulutustilaisuutta.
–·Valvojilla on kuuden kuukauden siirtymäaika, jonka aikana uusi tutkinto on suoritettava.

Suurin harrastajakalastajaa koskeva muutos on verkkojen, katiskojen ja muiden kiinteiden pyydysten merkintäuudistus.
–·Pyydyksen uloimman pään merkissä tulee olla kalastajan etu- ja sukunimi sekä puhelinnumero tai osoitetiedot, kertoo kalatalouspäällikkö Veli-Matti Kaijomaa Pohjois-Karjalan ely-keskuksesta.

Lue lisää sunnuntain Karjalaisesta.