Torstai, 17.10.2019 
Saana, Saini
Kotimaa

Löyhkääkö kuutostiellä? - "Ehkä hajuun tottuu"

  • Karjalainen
Joensuun Kontiosuon jätekeskuksen ohi kuutostietä kosteana aamuna autoillut kuljettaja on nyrpistänyt nenäänsä loppukesästä ja alkusyksystä.

Hajun on kerrottu olevan voimakkaampi kuutostien puolella, kun taas Ilomantsintiellä hajusta ei ole tietoakaan.

Hajusta ei ole tullut asiakaspalautetta Puhas Oy:lle, hallintojohtaja Marja Kauhanen toteaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

-  Myöskään henkilökuntamme ei ole huomannut hajuhaittoja aamuisinkaan. Saamme pikemminkin kiitoksia siitä, ettei jätekeskus haise.

Kauhasen mukaan hajuvalituksia tuli jonkin verran biojätteen aumakompostoinnista, joka lopetettiin Kontiosuon jäteasemalla kuitenkin neljä vuotta sitten. Biojäte kuljetetaan nykyään Kiteelle käsiteltäväksi.

-  Hajuhaittoja ilmeni viimeksi kesällä 2013, kun uutta kaasunkeräysjärjestelmää rakennettiin. Kyseessä oli urakkaluonteinen projekti, Kauhanen sanoo.

Karjalainen kävi nuuskimassa jätekeskuksen ympäristössä, Repokalliontiellä ja Karhunmäessä keskiviikkona kello 12 aikoihin. Kuutostietä ajetaan edestakaisin auton ikkuna auki. Tuolloin pahaa hajua ei havaita.

Ainoastaan Ivontien murskauskeskuksen edustalla nenään leijailee muutamaksi sekunniksi teollinen haju.

Repokalliontiellä haisee aamuisin "jätteen haju", kuutostien läheisyydessä kymmenen vuotta asunut joensuulaisnainen kertoo.

-  Tietenkin lämpimällä kelillä haisee voimakkaammin. Haju muistuttaa sitä, kun avaa kesällä roskiksen.

Naista haju ei kuitenkaan haittaa. Sen sijaan kuutostien liikenteen melu kismittää enemmän Repokalliontiellä.

-  Jos haisisi viikoittain, ehkä rupeaisi harmittamaan. En ole antanut asiasta palautetta. Ehkä hajuun myös tottuu.

70-vuotias eläkeläisnainen ulkoiluttaa koiraansa kotinsa lähellä Karhunmäessä. Hän ei ole huomannut epämääräisiä hajuja.

-  Asuin vuosia sitten Iiksenvaarassa, jossa piti laittaa nokka kiinni, kun tuuli jätekeskukselta päin, nainen huomauttaa.

Kaksi ja puoli vuotta Karhunmäessä asuneen miehen nenäkään ei ole havainnut ilmassa löyhkää.

-  En ole kuullut keneltäkään, että täällä haisisi, mies vakuuttaa kotinsa kuistilla.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa