Geenimuunnos lisää väkivaltaisen käytöksen riskiä

Pohjoismaisessa tutkimuksessa on havaittu yhteys äärimmäisen väkivaltaisen käytöksen ja kahden geenimuunnoksen välillä.

Professori Jari Tiihosen tutkimusryhmä analysoi tutkimuksessaan 895 rikostuomion saaneen suomalaisen perimän, ja havaitsi yhteyden väkivaltarikosten ja MAOA-geenin välillä. Yhteys oli erityisen suuri henkilöillä, jotka olivat tehneet lukuisia väkivaltarikoksia. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Molecular Psychiatry -tiedelehdessä.

Jo aiemmissa tutkimuksissa on havaittu väkivaltaisuuden yhteys tiettyihin geeneihin. Yksi näistä on MAOA-geenin muunnos, joka liittyy välittäjäaine dopamiinin aineenvaihduntaan. Kuitenkin aiemmat tutkimukset MAOA:n yhteydestä väkivaltaisuuteen ovat olleet ristiriitaisia, eikä tähän mennessä ole ollut tutkimustietoa geenien yhteydestä toistuvaan väkivaltaisuuteen tai vakaviin väkivallantekoihin kuten henkirikoksiin.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että useista väkivaltarikoksista tuomituilla oli perimässään verrokkiaineistoa useammin hermoverkkoihin vaikuttava CDH13-geenin muunnos. Muunnos on yhdistetty jo aiemmissa tutkimuksissa impulsiiviseen käytökseen.

Tutkimuksessa ei havaittu kummankaan geenimuodon ja ei-väkivaltaisista rikoksista tuomittujen vankien perimän välillä merkittävää yhteyttä.

Tutkijoiden mukaan on aihetta olettaa, että MAOA-geenin riskimuoto voi johtaa kohonneeseen aggressiivisuuteen päihtyneenä ja täten lisää väkivallan riskiä.

Pieni rikoksenuusijoiden joukko on vastuussa suurimmasta osasta väkivaltarikoksia. Tutkijoiden mukaan havaitut geenityypit voivat selittää 5-10 prosenttia vakavista väkivaltarikoksista Suomessa.

- Pohjoismaisen oikeuspsykiatrisen periaatteen mukaisesti mikään riskitekijä - kuten genotyyppi - ei sinällään vaikuta syyntakeisuuteen, vaan ratkaisevaa on rikoksentekijän psyykkinen kokonaistoimintakyky, toteaa Jari Tiihonen.

- Tulokset ovat kiinnostavia aggressiivisen käyttäytymisen neurobiologisten mekanismien ymmärtämisen kannalta, mutta niitä ei voi suoraan soveltaa esimerkiksi seulonnoissa tai rikosten ehkäisyssä. Esimerkiksi CDH13-geenivariaation riskimuoto on tavallinen koko väestössä, jossa sitä esiintyy noin kolmasosalla ihmisistä, toteaa geneettisiä analyysejä johtanut professori Tiina Paunio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

Tutkimus suoritettiin yhteistyössä Niuvanniemen sairaalan, Itä-Suomen yliopiston, ruotsalaisen Karoliinisen Instituutin, THL:n, Helsingin yliopiston Suomen molekyylilääketieteen instituutin (FIMM) ja Rikosseuraamusviraston kanssa. Tutkimukseen osallistuivat muualta maailmasta muun muassa Harvardin yliopisto, Stanfordin yliopisto, Wellcome Trust, Sanger Institute ja Yhdysvaltain kansallinen alkoholitutkimuskeskus.