Perjantai, 5.3.2021 
Leila, Laila
Kotimaa

Lähimaksaminen yleistyy koko ajan - myös S-ryhmä ottaa käyttöön

  • Karjalainen
Korttia maksupäätteen vieressä käyttämällä tapahtuva lähimaksaminen kasvaa nopeasti Suomessa. Muun muassa Kesko ja Lidl ovat mahdollistaneet maksaminen toimipisteissään. S-ryhmä odottelee vielä.

-  Eri ketjuissa olemme aloittamassa pilotointeja. Tulosten pohjalta tarkennamme, milloin tulemme ottamaan sen käyttöön. Joka tapauksessa se tapahtuu ensi vuonna, kehityspäällikkö Mika Arponen SOK:sta sanoo.

-  Tavoitteenamme on ottaa lähimaksaminen mahdollisimman laajasti käyttöön yhdellä kertaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Arposta ei huoleta kilpailijoiden etumatka.

-  En näe, että kukaan olisi saanut tässä etunojaa. Menee ainakin ensi vuoden loppupuolelle, ennen kuin edes joka toisessa kortissa on tämä ominaisuus. Sitten kun korttikanta on riittävän suuri, niin silloin siitä aletaan saamaan hyötyä, hän sanoo.

Toistaiseksi lähimaksulla hoidetaan alle prosentti kaikista maksutapahtumista

-  Se kasvaa kuukausittain 50-70 prosentin vauhtia, joten se on lyömässä itseään läpi, sanoo Netsin eli entisen Luottokunnan myyntijohtaja Jaakko Laurila.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi