Keskiviikko, 16.10.2019 
Sirkka
Kotimaa

Otto-kissan julma kohtalo - Joku viilsi virtsaputken poikki

  • Karjalainen
Puolitoistavuotias Otto oli omistajansa mukaan ihmisrakas kissa. Puolitoistavuotias Otto oli omistajansa mukaan ihmisrakas kissa.

Puolitoistavuotias Otto-kissa oli sunnuntai-iltana kotiovellaan Viinijärven keskustassa odottamassa sisälle pääsyä. Omistaja huomasi kuitenkin nopeasti, ettei kaikki ole hyvin. Turkki oli takussa ja vointi huono.

Pian omistaja huomasi, että Oton jalkojen välistä roikkuu nahanpalanen. Kissa söi ja käveli, mutta virtsaaminen ei onnistunut. Eläinlääkäri totesi, että kollin peniksen juuri on viiltynyt ja virtsaputki katkennut.

Otto jouduttiin vammojen vuoksi lopettamaan. Sekä eläinlääkäri että kissan omistaja ovat käytännössä varmoja, etteivät Oton vammat ole tulleet kissojen välisessä tappelussa vaan ovat ihmisen tekemiä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Omistaja kertoo, että Otto oli erittäin ihmisrakas. Se kuljeskeli paikoin vapaana, mikä on aiheuttanut aiemmin närää Facebookissa Viinijärvi-ryhmässä. Aikaisemmin Otto oli kuitenkin saanut kuljeskella ilman väkivaltaa.

Tapahtuman jälkeen Viinijärvi-ryhmässä on herännyt vilkas keskustelu Oton raa'asta kohtalosta. Oton omistaja aikoi tehdä rikosilmoituksen asiasta poliisille.

"Joku kusipää oli sitten leikannu Otto-kissalta pallit pois ja katkassu virtsaputken, kissojen taivaaseen joutui, perkele!", Oton omistaja kirjoitti Facebookiin.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa