Lauantai, 24.6.2017 
Juha, Janne, Jani
Kotimaa

Lastulevytehtaan jäljiltä joudutaan maaperätutkimuksiin

  • Karjalainen

Pohjois-Karjalan ely-keskus tutkii konkurssiin menneen lastulevytehtaan alueen maaperää Kiteellä. Tehtaan toiminnan aikana 1970-luvulta lähtien on ollut useita pieniä ja joku suurehkokin öljyvahinko, joita on hoidettu kulloisenkin tietämyksen mukaan.

- Myös tehdashallissa hydrauliikkahuoneen lattian alla saattaa olla jäänteitä öljy-yhdisteistä, insinööri Petri Naumanen Pohjois-Karjalan ely-keskuksesta sanoo.

Kun lastulevytehdas perustettiin, sillä oli oma kaatopaikka, joka on lopetettu 1990-luvulla. Kiteen ympäristönsuojelusihteerin Marketta Lintisen mukaan kaatopaikalle vietiin pääasiassa jätepuuta, mutta myös esimerkiksi pilalle mennyt liimakeitto on voinut päätyä sinne.

Tehdasalueeseen kuuluvat myös liima- ja pinnoitetehdas, mutta nyt tutkinnassa on vain konkurssiin päätyneen Puhos Boardin alue.

Tutkimuksissa selvitetään, onko alueella syytä ryhtyä maaperän kunnostustoimiin.

Lue lisää tiistain Karjalaisesta.