play

Kaupunkilaiset ja maalaiset ostavat verkosta eri tuotteita

Ilkka Hartio

Kaupunkilaiset ja maalaiset ostavat verkkokaupoista erilaisia tuotteita. Kaupungissa asuvat suosivat palveluita ja maaseudun ihmiset tavaroita.

- Ilmiön taustalla lienee erialaiset kulutustottumukset. Kaupunkilaiset matkustelevat enemmän ja he käyttävät myös maalaisia enemmän rahaa urheilu- ja kulttuuritilaisuuksiin, pohtii yliaktuaari Perttu Melkas Tilastokeskuksesta.

Hän on tutkinut verkkokauppaostamisen yleisyyttä sekä ostettuja tuotteita ja palveluita erityyppisillä asuinseuduilla Suomessa. Aineistona oli Tilastokeskuksen tekemät väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimukset vuosilta 2006-2014. Tuolloin vastaajilta kysyttiin myös verkkokaupassa asioimisesta.
 
- Netistä ostaminen on luonteenomaista eritoten nuorille, korkeasti koulutetuille ja kaupunkikeskuksissa asuville. Vaatteisiin ja kotiin liittyvien palveluiden yleistyminen on tuonut myös pienten paikkakuntien taloudet vahvasti verkkokaupan piiriin, Melkas kertoo.
 
Noin 75 prosenttia 16-64-vuotiaista suomalaisista on tehnyt tänä vuonna ostoksia verkkokaupoista. Niissä asioineiden osuus on yli puolitoistakertaistunut vuosien 2006 ja 2014 välillä. Nykyisin maaseudun väki asioi verkossa lähes yhtä innokkaasti kuin kaupunkilaiset.