play

Poika oli tilata ambulanssiin - Äiti olikin voittanut puoli miljoonaa

Toimitus

Runsaat puoli miljoonaa euroa Eurojackpotista marraskuussa voittanut nurmekselainen nainen oli kertomansa mukaan aavistellut voittoaan koko syksyn ajan. Nurmeksen S-marketissa pelannut voittaja sai 5+1 oikein -tuloksella 501 368 euroa.

- Minulla oli sellainen tunne, että kyllä se iso voitto nyt lähiaikoina tulee. En osaa selittää sitä sen tarkemmin, voittaja hymyilee.

Vaikka hän oli ikään kuin valmis voittamaan, tieto puolen miljoonan osumasta löi silti täydellisesti ällikällä. Eihän etiäinen sentään niin tarkka ollut, että olisi voiton suuruuden ja ajankohdan kertonut.

- Taidan olla vähän hupsu, kun tällaisia ajattelen, nainen nauraa.

Nainen soitti koneen arpomilla numeroilla tulleesta voitostaan tuoreeltaan pojalleen, joka oli jo vähällä tilata ambulanssin, sillä puhelimesta kuului sen verran shokeeraantunutta puhetta ja kiljuntaa.