Torstai, 28.5.2020 
Alma
×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 1322

Kotimaa

Kaapista ulos tullut Dalva: Kestäisin jos ruvetaan naamalle räkimään, mutta entä tytär?

- Mä oon tiennyt nuoresta asti, että on mielenkiintoa kumpaakin sukupuolta kohtaan, mutta siihen kypsyminen vei pidemmän ajan, aloittaa Lahdesta Joensuuhun viime syksynä muuttanut Dalva Lamminmäki, 35 (kuvassa).

Teini-ikäisenä Lamminmäki seurusteli miehen kanssa, tuli tyttären äidiksi, jäi yksinhuoltajaksi ja pohti elämäänsä. Hän huomasi, että minuus oli hakusessa. Vetovoimaa oli miehiä mutta enemmän naisia kohtaan.

- Tykkään puhua kehityskaaresta ja oman itseni löytämisestä. Kyse ei ole mielestäni seksuaalisuudesta, vaan minuudesta, Lamminmäki pohtii. Hän uskoo aikuisiällä löytäneensä seksuaali-identiteettinsä.

- Miessuhteeni ovat olleet ihan yhtä tärkeitä kuin naissuhteenikin. Nykypäivänä kuitenkin mies voi olla vetävän näköinen, mutta me ei sovita toisillemme, hän tietää.

Lamminmäki on tullut ulos kaapista eikä häpeile lesbouttaan. Naisen nyt jo 18-vuotias tytär on kasvanut taaperosta asti sateenkaarevassa ystäväpiirissä. Monet vuodet lapsi sai totutella kahden äidin perheeseen ja kutsuikin äidin kumppania myös äidiksi. Lapsi sopeutui erinomaisesti, kaverit sopeutuivat, mutta biologisella äidillä oli alkuaikoina huoli.

- Pelkoja oli valtavasti.  Kyllähän minä kestäisin jos ruvetaan naamalle räkimään, mutta entä tytär, sekoitanko liikaa hänen maailmaansa, äiti pohti.

Stereotypiana pidetään naisen ja miehen välistä perhettä.

- Koulun lomakkeeseen kirjattiin molempien naisten yhteystiedot ja kanslisti soitti, että tässä on nyt virhe. Jossain vaiheessa mietin, että rupeen myymään lippuja meille himaan, niin erikoinen ja jännittävä juttu monelle meidän perhemalli oli, nauraa Lamminmäki. Tyttären isä oli luonnollisesti tytön arjessa läheisesti mukana, vaikka asui kaukana.

Sateenkaariperheessä asuvana lainsäädännön koukerot aiheuttavat harmaita hiuksia. Laillisesti lapsella on vain kaksi vanhempaa. 

- Mitä jos minulle olisi käynyt jotakin, olisin vaikka kuollut. Totesimme, että puolisoni ei siinä tilanteessa olisi juridisesti mikään. Se pani mietityttämään.

Elämä mullisti äskettäin muotoaan. Tytär lähti opiskelemaan. Lamminmäkikin pakkasi muuttolaatikkonsa kohti Joensuuta.

- Erosimme puolisoni kanssa. Meillä oli hyvä kaunis ja sopuisa ero ja edelleen pidämme yhteyttä. Myös tytär on kanssakäymisissä ex-kumppanini kanssa.

Perhemallissaan lesbo ei ole missään vaiheessa nähnyt mitään ihmeellistä. 

- Mutta ainahan jonkun mielestä jonkun perhe on kummallinen, hän päättää.

Joensuussa vietetään Hohto-sateenkaariviikkoa  4.-15.5. Tapahtuman huipentuma on pride-kulkue, joka lähtee Joensuun torilta lauantaina 9.5. kello 15. Viikon ohjelma löytyy osoitteesta www.hohto.info/ohjelma/.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa