play

Nighthwish - tule jo!

Toimitus

Joensuussa odotetaan neljän suomalaisen metalliyhtyeen konserttia.
Nightwishin lisäksi Insomnium, Sonata Arctica ja Children of Bodom loistavat Laulurinteellä alkaen kello 16.
Ensimmäiset Nightwish-fanit tulivat jonottamaan portille jo perjantaina yöllä.
- Tultiin Helsingistä puolen yön aikaan, kertoo 23-vuotias Iiris Juntunen, joka oli paikalla ensimmäisenä kaverinsa Anni Kruusin, 23, kanssa. Kruus tuli Lontoosta asti. Muutaman tunnin päästä myös oululaisia faneja ilmestyi odottelemaan suosikkiyhtyeensä keikkaa.
Juntunen ei ole ensimmäistä kertaa jonottamassa Nightwishiä.
- En enää pysy laskuissa. Yli 20 keikkaa olen ainakin kiertänyt.
Juntunen uskoo, että 17 tunnin odottaminen on sen väärtti.
- En ajattele tätä olemista täällä jonottamisena, vaan seurusteluna. Onhan tässä seuran pitämistä, hän kertoo.
Konsertin ensimmäiset lämmittelytahdit kajahtavat Joensuun Laulurinteellä kello 16. Konserttiin on myyty lippuja perjantain aamupäivään mennessä yli 13 000 kappaletta.