play

Venäjälle ei haluta muuttaa

Venäjä keräsi ylivoimaisesti eniten mainintoja, kun kysyttiin maata, johon ei haluta muuttaa.

Venäjä keräsi ylivoimaisesti eniten mainintoja, kun kysyttiin maata, johon ei haluta muuttaa. Kuva: Matti Siippainen

Karjalainen

Yli neljännes suomalaisista pitää Venäjää vihoviimeisenä maana, johon haluttaisiin muuttaa. Ruotsissa sen sijaan asuttaisiin mieluiten, jos ei asuttaisi Suomessa.

Taloustutkimus oy:n Sunnuntaisuomalaiselle tekemässä tutkimuksessa kysyttiin mieluisinta ja epämieluisinta ulkomaata asumisen kannalta.

Venäjä keräsi ylivoimaisesti eniten mainintoja epäsuosituimpana maana, 27 prosenttia vastauksista. Toiseksi epämieluisimman maan Pohjois-Korean nimesi joka kymmenes vastaaja.
Suomalaisten suhde naapurimaihinsa on jakautunut jyrkästi kahtia. Ruotsi oli paras ulkomaa 17 prosentin mielestä. Toiseksi suosituin maa Espanja ylsi 12 prosenttiin.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen pitää tuloksia hurjina ja Venäjän osalta jopa russofobisina.

- Venäjä on lähellä, iso ja tulee ensimmäisenä mieleen, mutta on tämä odotettua synkempi tulos, Rahkonen sanoo.

Puolueista perussuomalaisten kannattajat vieroksuvat Venäjää eniten. Kaksi viidestä perussuomalaisesta piti Venäjää huonoimpana maana asua.

Somalian ja Syyrian kaltaiset kriisimaat keräsivät vain hajamainintoja huonoimpina asuinpaikkoina. Rahkonen korostaakin, että puhelinkysely kertoo mielikuvista, ei tarkasta harkinnasta maiden todellisten olojen pohjalta.