Lauantai, 20.4.2019 
Nella, Lauha
×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 155

Kotimaa

Epäily: 21-vuotias mies ajoi tahallaan jalankulkijan päälle

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi vuonna 1994 syntyneen mieshenkilön tapon yrityksestä ja törkeästä rattijuopumuksesta epäiltynä keskiviikkona pidetyssä vangitsemisoikeudenkäynnissä.

Miehen epäillään tahallaan ohjanneen kuljettamansa henkilöauton Kasperinviidan ja Tapiolantien risteyksessä ajotieltä kevyen liikenteen väylälle ja törmänneen tarkoituksella takaapäin samaan suuntaan jalkaisin liikkeellä olleeseen maanmieheensä.

Yliajo tapahtui sunnuntaina hieman ennen puoltayötä. Uhri on saman ikäinen kuljettajan kanssa.

Uhri sinkoutui törmäyksen voimasta henkilöauton konepellille ja siitä tuulilasiin, josta putosi asfaltille. Hän sai törmäyksessä murtumavamman pään alueelle ja lievempiä pinnallisia vammoja muualle kehoonsa. Loukkaantunut kuljetettiin keskussairaalaan, josta saadun tiedon mukaan hän on toipumassa vammoistaan.

Epäillyn kuljettama auto päätyi törmäyksen jälkeen Tapiolantien laidassa olevaan puistoon, jossa se törmäsi lopuksi puihin ja vaurioitui korjauskelvottomaksi. Autoa kuljettanut mies oli alkoholin vaikutuksen alainen ja puhalsi 1,5 promillen lukemat.

Tapahtumaa oli edeltänyt miesten välinen nujakka eräässä yksityisasunnossa, jonka vuoksi poliisi epäilee kostonhalun olleen myötävaikuttamassa tapahtumaan. Syyte asiassa on nostettava 10. joulukuuta mennessä.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa