Sunnuntai, 22.10.2017 
Anita, Anja
Kulttuuri

Sinnikkäästi poppaava Ukkosmaine julkaisi jo kuudennen pitkäsoiton - tänään keikka Kerubissa

  • Suonna Kononen

Lasse Turusen ja Ville Karttusen Ukkosmaine-duo julkaisi vastikään kuudennen albuminsa Ihan ok! Cd tarjottelee Ukkosmaine-kaanoniin muun muassa sellaisia uusia kappaleita kuin Alatko oleen mun kaa, Harmaasta hassuuteen, Mattolaituri ja Näppylähanskantie.

Maalis-huhtikuussa soitellaan levyn tiimoilta keikkoja, ja kiertue alkaa tänään parivaljakon vanhasta kotikaupungista. Karjalainen soitti Turuselle (s. 1981) Helsinkiin Joensuun-reissun alla ja kyseli pikaiset kuulumiset.

Maailma on näyttänyt taas kyntensä Brysselin terrori-iskujen muodossa. Miltä rajut uutiset kuulostivat henkilöstä, joka yrittää tarjota maailmalle rakkautta ja kauniita asioita poptaiteellaan?

Hyvä kysymys. On edelleen pidettävä energia positiivisena. Tällaisessa maailmassa täytyy muistaa pitää omia puoliaan, pitää yllä suvaitsevaisuuden ja avoimuuden ilmapiiriä, olla hyvänä esimerkkinä.

Olisiko Turunen nuorena niinivaaralaisena 2000-luvun alun Joensuussa uskonut, että Ukkosmaineesta tuli näinkin pitkäikäinen juttu?

En olisi uskonut, en todellakaan. Kuudes levymmehän tämä on laskutavasta riippuen. Vielä 12 vuoden jälkeen bändin perustamisesta julkaistaan uutta musiikkia.

Ukkosmaine tuntui löytävän pohjoiskarjalaisessa musiikkikentässä nichensä puolivahingossa – siis ei Hassisen Koneen, Mana Manan ja Kumikamelin synkkää, tummaa ja nyrjähtänyttä menoa, vaan pikemminkin päinvastoin omassa pinkinvärisessä genressä. Oliko korjausliike tietoinen?

Emme me millään tavalla tietoisesti lähteneet luomaan esimerkiksi mitään piristystä toisiin tekijöihin verrattuna. Musiikki muotoutui iteksiään tällaiseksi omien diggailun kohteiden ja esikuvien kautta.

Saako Ukkosmaine koskaan suoraa palautetta Kotiteollisuus-paitaisilta ihmisiltä, jotka ottavat musiikkinsa mieluiten raskaana ja tummanpuhuvana, perinteisempää mieskuvaa välittäen?

Olen tyytyväinen siitä, jos voimme antaa miehisyydestä erilaisen kuvan kuin Jouni Hynynen – vaikka hänenkin kuvansa on ihan hauska kuva, ei siinä mitään. Mikäs se kysymys oli?

Ei sillä ole väliä, vastaushan oli hyvä. Olette vuoden 2013 Pallosalama-levyn jälkeen saaneet purkaa paineita omissa projekteissanne. Minkälainen oli mielestäsi Ville Karttusen soololevy Lätäkköarkisto?

Paljon sitä tuli minullakin kuunneltua. Se levy tulee lähelle, kun tuntee tekijän tosi hyvin. Jäävihän minä olen niistä biiseistä sanomaan mitään, vaikka ne Villen ovatkin.

Millainen mieli jäi oman yhtyeesi Pihkan ja Myrskyn tuplalevyprojektista? Se olisi varmasti voinut saavuttaa enemmänkin julkisuutta.

Olen pettynyt, ettei se sen enempää saanut näkyvyyttä. Toisaalta levyt rahoitettiin täysin Mesenaatti-kampanjalla. Olimme omillamme jo ennen julkaisua. Sain toteuttaa ison haaveeni levymammutin tekemisestä The Whon ja muiden fanitusteni kohteiden rock-oopperoiden tyyliin. Se, että tuollainen levyprojekti on tehty, on minulle tärkeämpää kuin suuri kaupallinen näkyvyys.

Ukkosmaine tänään torstaina Joensuun Levy-Eskoissa kello 17 ja Kerubissa kello 22.