Tiistai, 4.8.2020 
Veera
Kulttuuri

Lasse Mårtenson kuoli 81-vuotiaana pitkällisen sairauden jälkeen

  • STT
Euroviisujen edustuskappale Laiskotellen vuodelta 1964 oli myös Mårtensonin käsialaa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa Euroviisujen edustuskappale Laiskotellen vuodelta 1964 oli myös Mårtensonin käsialaa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
Säveltäjä Lasse Mårtenson on kuollut 81-vuotiaana. Asian vahvisti STT:lle puhelimitse säveltäjän poika Kasper Mårtenson.

Kasper Mårtenson kertoi lähiomaisten puolesta, että hänen isänsä kuoli pitkällisen sairastamisen jälkeen. Lasse Mårtenson nukkui pois 14. toukokuuta hoivakodissa Espoossa.

Mårtensonin perhe toivoo, että heidän yksityisyyttään kunnioitettaisiin ja he saisivat nyt olla rauhassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lasse Mårtensonin kuolemasta uutisoi aiemmin lauantaina Yle.

Suomalaisen musiikin suurmies Mårtensonin tunnetuimpia sävelmiä ovat muun muassa musiikki Myrskyluodon Maija -tv-sarjaan (1976) ja Euroviisujen edustuskappale Laiskotellen vuodelta 1964.

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa -kappaleestaankin tunnetulle Mårtensonille rakkain miljöö oli saaristo, jossa hän oli viettänyt aikaa lapsuudestaan lähtien.

- Saaristossa saat köyttää botskin tuttuun laituriin. Ovet ovat auki, koirat ja kissat tulevat tervehtimään. Olet ihan kuin kotona, Mårtenson sanoi STT:n 80-vuotishaastattelussa vuonna 2014.

Helsingin kaupunginteatterin on määrä avata ohjelmistonsa ensi vuonna Myrskyluodon Maija -musikaalilla.

Rikas mies jos oisin, Miltä meno maistuu...

1960-luvun vaihteessa Mårtenson ponkaisi iskelmäpuolelle jazzin ja teatterimaailman parista. Suurin osa hänen viihteellisestä kaudestaan sisälsi käännösversioita ulkomaisista kappaleista.

Esimerkiksi Rikas mies jos oisin (musikaaliklassikko If I Were a Rich Man), Minun tieni — se onko oikein (Frank Sinatran My Way) ja Miltä meno nyt maistuu (Lou Reedin Walk On the Wild Side) olivat cover-versioita.

- Trendi oli siihen aikaan se, että tehtiin covereita. Olen kylläkin ihan ylpeä, että moni Sinatran biisi tuli minun tehtäväksi, kertoi Mårtenson STT:lle taannoin.

- Nousevan auringon talo -versiotani myytiin Suomessa enemmän kuin Animalsin originaalia House of the Rising Sun, hän muisteli.

Mårtenson oli myös yksi Uuden Iloisen Teatterin (UIT) perustajista.

Hän oli syntynyt 24.9.1934 Helsingissä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi