Keskiviikko, 8.4.2020 
Suoma, Suometar
Kulttuuri

Love Me Like You Do viime vuoden radiohitti

  • STT
Emma-gaalassa pystejä keränneistä laulajista Sanni soi myös radiossa taajaan, kun taas Antti Tuiskun kappaleet eivät yltäneet 20:n eniten soitetun joukkoon. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER Emma-gaalassa pystejä keränneistä laulajista Sanni soi myös radiossa taajaan, kun taas Antti Tuiskun kappaleet eivät yltäneet 20:n eniten soitetun joukkoon. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Ellie Gouldingin Love Me Like You Do oli viime vuoden soitetuin kappale yksityisillä radiokanavilla, kertoo tekijänoikeusjärjestö Gramex. Kappaletta soitettiin vuoden aikana yhteensä lähes 9 600 kertaa, eli keskimäärin 26 kertaa päivässä.

Toiseksi soitetuin kappale oli Lost Frequencies -yhtyeen Are You With Me, jota soitettiin vajaat 8 900 kertaa.

Soitetuin kotimainen kappale oli Sannin 2080-luvulla, joka sijoittui kolmanneksi reilulla 8 300 soittokerralla. Kymmenen soitetuimman joukkoon ylsi myös Jari Sillanpään Sinä ansaitset kultaa. Kaikkiaan viisi kotimaista kappaletta mahtui viime vuoden 20 soitetuimman kappaleen joukkoon.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa