Sunnuntai, 8.12.2019 
Kyllikki
Kulttuuri

Arvio: Tyttö nimeltä Varpu on heti täysosuma

  • Jussi Virratvuori
Linnea Skogin näyttelemisessä Varpun roolissa on läsnäoloa, varmuutta ja arvokasta asennetta. Linnea Skogin näyttelemisessä Varpun roolissa on läsnäoloa, varmuutta ja arvokasta asennetta.

Tehdäänpä tämä heti selväksi. Selma Vilhunen on käsikirjoittanut ja ohjannut yhden tämän vuoden merkittävimmistä kotimaisista elokuvista. Vilhusen ensimmäinen kokopitkä ohjaus kuvaa tätä aikaa hienovaraisen suoraan ja silti alleviivaamatta. Katsoja pääsee näkemään ja kokemaan sitä suomalaista todellisuutta, jota yhä useampi meistä elää.

Varpun tarinan voi tiivistää seuraavasti. Kun vanhemmasta ei ole aikuiseksi, ryhtyvät lapset kantamaan vastuuta sekä itsestään että äidistään ja/tai isästään. Lasten uskollisuus vanhempia kohtaan – olivat he millaisia tahansa – on järkkymätön. Lapset selviytyvät melkein kaikesta, sillä heillä ei ole vaihtoehtoja.

Teemallisesti elokuva käsittelee yhtä rikkoutunutta perhettä, mutta kyseessä on koko yhteiskunnan laaja kuva. Tämän Suomen me aikuiset olemme luoneet. Suomen, jossa lapsiin kohdistetaan yhä pienemmästä pitäen menestysvaatimuksia ja statusvaateita. Jako menestyjiin ja putoajiin tehdään yhä varhaisemmin. Ja mikä yllättävintä – tuo pudotuspeli käydään yhä enemmän materiaalisin perustein.

Varpun tarina kerrotaan tiiviisti ja harvoilla roolihahmoilla. Arkirealistisessa juonessa on oivaltavia yllätyksiä ja mikä tärkeintä – tarina on uskottava kuin elämä itse. Ilmaisullisesti kokonaisuus on kypsintä suomalaista elokuvaa aikoihin. Tuomo Hutrin kuvaus ja Samu Heikkilän leikkaus kruunaavat kokonaisuuden.

Sitten se kaikkein tärkein. Tyttö nimeltä Varpu on näyttelijätyönsä osalta huikeaa, hurmaavaa ja huumaavaa. Varpun roolin näyttelevä Linnea Skog tekee roolin, jollaisia harvoin näkee. 13-vuotiaassa näyttelijässä on luonnetta, läsnäoloa, varmuutta ja arvokasta asennetta. Se, kuinka tämä nuori taituri näyttelee kohtaukset, joissa hän kohtaa rikkimenneet vanhempansa, on mykistävää katsottavaa.

Eikä siinä vielä kaikki. Paula Vesala on hauraan äidin roolissaan täydellinen.

Sitä herkkyyttä, johon Vesala yltää, ei kirjaimilla kuvata. Isää näyttelevä Lauri Maijala antaa mielen, katseen, sanat ja olemuksen psyykeltään rikkoutuneelle ihmiselle. Teatteriohjaajana paremmin tunnetun Maijalan suoritus on järkyttävän komea ja koskettava.

Jos maailma olisi täydellisempi, kaikesta päättävät poliitikkomme kävisivät katsomassa tämän elokuvan ja havahtuisivat siihen, mitä ovat parhaillaan kansalaisilleen tekemässä.

Elokuvan jälkeen he päättäisivät yksituumaisesti lopettaa amputaatiopolitiikkansa, jolla yhä heikommassa olevilta viedään yhä enemmän.

Poliitikoille heräisi elokuvan myötä yhteiskunnallinen omatunto – se, että he ovat ihan oikeasti vastuussa meidän kaikkien yhteisistä asioista.

Niin vahva elokuva tämä on ja niin paljon elokuvassa on myös toivoa siitä, että pienet ihmiset tulevat vielä osoittamaan vahvuutensa vastuuttomia kohtaan. Eikä se aika ole enää kaukana.

Elokuva sai arviossa täydet viisi tähteä.

Lue Selma Vilhusen haastattelu perjantain Karjalaisesta.

 

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa