Sunnuntai, 18.11.2018 
Tenho
Kulttuuri

Kulttuurirahastolta tukea lastenkirjoille, poliittiselle valokuvalle ja pölytyksen tutkimiseen

  • STT
Suomen kulttuurirahasto tukee tänä vuonna taidetta ja tiedettä noin 38,5 miljoonalla eurolla. Summasta 12,5 miljoonaa jaetaan myöhemmin keväällä maakuntarahastojen apurahoina.

Keskusrahastosta myönnettiin helmikuussa 26 miljoonaa euroa yhteensä 1  090 henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle.

Taiteessa suurimman apurahan sai Globe Art Point ry uuden suomalaisen taiteen ja kulttuurin elävän laboratorion ja tietopankin perustamiseen. Apuraha on 240 000 euroa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lastenkirjainstituutille myönnettiin 190 000 euroa Lastenkirjat esiin! -hankkeen edistämiseen. Poliittisen valokuvan festivaali Helsingissä sai 90 000 euroa tapahtuman järjestämiseen vuosina 2019 ja 2021.

Tieteen suurimmat apurahat kohdentuivat tänä vuonna maatalouteen. Kulttuurirahasto julkisti lokakuussa miljoonan euron lisärahoituksen maatalouden laajoihin tutkimushankkeisiin, jotka kohdistuvat erityisesti maaperän ja pölyttäjien terveyteen, viljelykasvien monimuotoisuuteen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen tai torjunta-aineiden ja lannoitteiden ympäristö- ja ekosysteemivaikutuksiin.

Suurimman apurahan, 215 000 euroa, sai Luonnonvarakeskus Luken Mikkelin yksikössä toimiva filosofian tohtori Sari Himanen työryhmineen. Ryhmän tutkimus käsittelee luontaista biologista torjuntaa ja pölytystä tukevia monimuotoistamismenetelmiä.

Tieteessä apurahojen keskisuuruus oli 24 000 euroa ja taiteessa 17 100 euroa.

Hakemuksia keskusrahastoon tuli yhteensä 8 895. Läpimenoprosentti oli tieteessä keskimäärin 14 prosenttia ja taiteessa 11 prosenttia. Läpimeno kuitenkin vaihtelee aloittain. Esimerkiksi kuvataiteissa apurahan saa vain 5–8 prosenttia hakijoista.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa