Tiistai, 16.10.2018 
Sirkka
Kulttuuri

Alabaman aksentilla - Jasper Pääkkösellä onnistunut Hollywood-debyytti

  • Kalle Kinnunen / STT
  • Alberto Pizzoli
Jasper Pääkkönen esittää Spike Leen Blackkklansman-elokuvassa Ku Klux Klanin jäsentä. Jasper Pääkkönen esittää Spike Leen Blackkklansman-elokuvassa Ku Klux Klanin jäsentä.
Jasper Pääkkönen, 37, nähdään keskeisessä roolissa Spike Leen uudessa elokuvassa. Hän esittää tositapahtumista ammentavassa The Blackkklansmanissa väkivaltaan taipuvaista Ku Klux Klanin jäsentä Felixiä.

Rooli on suurin, jonka suomalainen miesnäyttelijä on Hollywood-elokuvassa tehnyt.

Vaikka Pääkkösen nimi on lopputeksteissä vasta amerikkalaistähtien jälkeen, Felix on erittäin keskeinen hahmo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pääkkösellä on muun muassa useita kohtauksia kahdestaan Adam Driverin kanssa.

The Blackkklansman sai maailmanensi-iltansa maanantaina Cannesin elokuvajuhlilla. Se sai erittäin hyvän kriitikkovastaanoton.

- Näin itsekin elokuvan nyt ensimmäistä kertaa, Pääkkönen kertoo STT:lle.

- Eniten yllätti lopun kantaaottavuus, jota ei ollut käsikirjoituksessa.

Pääkkönen oli tehnyt koekuvauksissa vaikutuksen ohjaajaan, joka oli ihmetellyt, miten suomalaiselta voi sujua Alabaman aksentti.

Ensi-illan jälkeen ilmestyneistä arvosteluista myös esimerkiksi nettilehti Colliderin arvostelussa erikseen korostettiin, ettei Pääkköstä arvaisi suomalaiseksi.

1970-luvun puoliväliin sijoittuva elokuva on enemmän komedia kuin trilleri, vaikka se kertoo vaarallisesta soluttautumisoperaatiosta.

Afroamerikkalainen poliisi Ron Stallworth, jota esittää John David Washington, tekeytyi puhelimessa valkoiseksi rasistiksi ja sai Ku Klux Klanin jäsenyyden.

Varsinaisiin tapaamisiin osallistui valkoinen poliisi, jota esittää Driver.Felix arvaa ensimmäisenä, että jotain outoa on tekeillä.

- Spike Lee taisteli studiopomojen kanssa saadakseen minut, tuntemattoman suomalaisen, tähän rooliin, Pääkkönen kertoo.

Roolihahmo muistuttaa hieman Pääkkösen uusnatsiosaa Leijonasydämessä, mutta sitä Lee ei ollut nähnyt eikä tiennyt muutakaan näyttelijän aiemmasta urasta.

Kuvausten aikana Pääkkönen ja Lee ystävystyivät.

- Kävimme muun muassa Knicksin pelissä, Pääkkönen kertoo ohjaajan suosikkikoripallojoukkueeseen viitaten.

Työ afroamerikkalaisen elokuvan uranuurtajan Leen kanssa oli yllättävä unelmien täyttymys.

- Esimerkiksi kun kävin isäni kanssa New Yorkissa 1996, eräs matkan huippukohta oli nähdä Spike Leen leffa hänen kotikaupungissaan. Uskomatonta, että nyt ollaan tässä.

Elokuvalle voidaan odottaa paljon huomiota, sillä se tuo viihteelliseen tarinaan poikkeuksellisen voimakasta kantaaottavuutta.

Lee liittää 1970-luvun riviklaanilaiset nykyajan Valkoiseen taloon, eikä yhteys ole kaukaa haettu.

Yksi tositarinan hahmoista on David Duke, pitkäaikainen Ku Klux Klanin keulahahmo, jota esittää Topher Grace.

Avoimesti rasistisesta Dukesta tuli kuuluisa puhuja ja politiikko.

Pääkkösenkin mainitsemassa lopussa Lee näyttää Charlottesvillen viime vuoden rasistimielenosoituksia sekä videon Heather Heyerin kuolemasta, kun äärioikeistolainen mies ajoi autolla vastamielenosoittajien päälle.

Presidentti Donald Trumpin reaktio tapahtumiin herätti Leen raivon.

- Meillä on Valkoisessa talossa tyyppi, jonka nimeä en sano, jolla oli mahdollisuus sanoa että olemme rakkauden emmekä vihan puolella. Eikä paskiainen tuominnut klaania, äärioikeistoa tai natseja. Se hetki täsmensi, missä mennään, Lee sanoi elokuvansa lehdistötilaisuudessa.

Vakava Lee kutsui elokuvaansa herätykseksi.

- Tällä Valkoisen talon tyypillä on ydinaseiden laukaisukoodit. Ajattelen sitä joka ilta, ohjaaja sanoi.