Torstai, 15.11.2018 
Janika, Janita
Kulttuuri

Kolumni: Sanojen taisto ja kuva peilissä

  • Anne Haikola

Haastattelin kirjailija-ohjaaja Saara Turusta. Keskustelimme hänen romaanistaan Sivuhenkilö, sen vastaanotosta, kritikoinnista sekä tasa-arvosta. Sivuhenkilöstä on tullut ilmiö. Lumipallo lähti liikkeelle Turusen esikoisromaanista Rakkaudenhirviö.

Sivuhenkilössä minäkertoja jakaa tuntemuksiaan siitä, miltä tuntui vastaanottaa suurimman päivälehden kritiikki esikoisteoksestaan. Huhtikuussa kritikoija julkaisi Helsingin Sanomissa vastineen Sivuhenkilössä kerrotuista asioista.

Jäin miettimään kritikointia ja sitä, kenellä on oikeus sanoa viimeinen sana. 2016 Juha Itkonen julkaisi Facebook-päivityksen reaktiona hänen Helsingin Sanomissa julkaistuun kirja-arvosteluunsa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Palatkaa perhoset -arvostelu oli sellainen, ettei Itkonen tunnistanut siitä teostaan. Lehden kulttuuritoimituksen esimies kirjoitti, että taidekritiikki ei ole palautetta taiteilijalle vaan suunnattu taiteen kuluttajalle.

Onko olemassa taiteilijaa, joka ei ottaisi teoksensa kritiikkiä palautteena? Olisi vain, että ok, siinäpä vasta mukavia terveisiä lukijoilleni, vaikka haukuttiinkin lyttyyn, toivottavasti tämä palvelee kuluttajien tarpeita.

Taitelijat odottavat palautetta. Taiteen eteen on nähty usein vuosien työ, jota ei voi mitata tunneissa vaan hengen urakoinnissa. Taiteilijat toivovat usein herättävänsä keskustelua tärkeiksi katsomistaan aiheista, joita ovat tuoneet esille teoksessaan.

Turusta harmitti, että hänen esikoisteoksensa määriteltiin naisen kasvukertomukseksi, vaikka hän halusi nostaa esiin normikriittisyyttä ja häpeää. Eikö ole hienoa, että taiteilija jakaa ajatuksia teoksestaan? Sehän voi ohjata katsomaan taidetta toisin.

Tulkinnan ja keskustelun kautta voi löytää taiteesta uusia tasoja.

Itkonen totesi päivityksessään epäilevänsä mielenterveyttään. Tämä kertoo siitä vaikutuksesta, mikä kritiikillä on. Se ei ole merkityksetön.

Kirjailija muotoili kirjan olevan ehdotus kohtaamiselle. Kauniisti sanottu.

Hyvässä keskustelussa kohdataan, kunnioitetaan ja kuunnellaan.

Tämä ei tarkoita, että kaikesta tulisi olla samaa mieltä. Se tarkoittaa, että ystävällisyyden ja inhimillisyyden tulisi olla ohjenuora kaikessa ihmisten välisessä kommunikaatiossa, sekä välitteisessä että välittömässä.

Jokainen haluaa tulla nähdyksi. Taideteos on peili siitä, mitä taiteilija on käynyt sisällään läpi. Jos tuo peili näyttäytyy toisille ihan toisessa valossa kuin kirjoittaja itse tarkoitti, se totta kai herättää tunteita.

Ennen kriitikot olivat tavallisen kansan yläpuolella. Nykyään on mahdollista lähettää sekunnissa viesti vaikka Yhdysvaltain presidentille (jolta jopa saattaa tulla pomminvarma vastaus).

Eläisimmekö jo aikaa, jolloin keskustelun voi antaa jatkua eikä ole tarvetta viimeiselle sanalle?

Milloin voisimme olla riittävän tasa-arvoisia kohtaamiseen?

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kirjoittaja on viittä vaille valmis psykologi.

Anne-Haikola-kolumniKarjalainen20180616

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa