Tiistai, 18.9.2018 
Tytti, Tyyne, Tyyni
Kulttuuri

Carrie Fisher nähdään sittenkin postuumisti uudessa Star Wars -elokuvassa

  • STT
Aiemmin on sanottu, ettei Carrie Fisheriä enää nähtäisi ensi vuonna julkaistavassa elokuvassa. LEHTIKUVA/AFP Aiemmin on sanottu, ettei Carrie Fisheriä enää nähtäisi ensi vuonna julkaistavassa elokuvassa. LEHTIKUVA/AFP
Vuoden 2016 joulukuussa kuollut Carrie Fisher nähdään sittenkin uudessa Star Wars -elokuvassa, jonka on määrä tulla teattereihin ensi vuoden lopussa. Asiasta perjantaina kertoneen Disneyn mukaan uudessa elokuvassa käytetään ennen Fisherin kuolemaa kuvattua, ennen julkaisematonta materiaalia.

Aiemmin oli sanottu, ettei Fisheriä enää nähtäisi trilogian viimeisessä osassa.

Disney myös kertoi, että elokuvassa nähdään lisäksi Mark Hamill. Hamillin roolihahmo Luke Skywalker vaikutti saavan surmansa vuonna 2017 julkaistun Star Wars: The Last Jedi -lopussa. Fisherin roolihahmo prinsessa Leia sen sijaan oli hengissä elokuvan lopussa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lisäksi ensi vuonna julkaistavan trilogian kolmannessa elokuvassa nähdään myös muun muassa suomalaisnäyttelijä Joonas Suotamo. Hän näyttelee Chewbaccaa.