Maanantai, 19.11.2018 
Elisabet, Liisa
Kulttuuri

15 vuoden tangotie: Tuupovaarasta kotoisin oleva keikkakuningatar Saija Tuupanen konsertoi Carelia-salissa

  • Arttu Koistinen
  • Samuli Kuittinen
Arkistokuva kesältä 2016 Arkistokuva kesältä 2016

Tuupovaarasta kotoisin oleva ja Jyväskylässä nykyään asuva Saija Tuupanen juhlii 15 vuoden musiikkimatkaansa konserteilla, laulajan mediatiedotteessa kerrotaan.

Vuoden 2003 tangokuningatar Tuupanen (kuvassa) esittää ikimuistoisia tangoja sekä hänen levyilleenkin tiensä löytäneitä lauluja.

Tiedotteen mukaan konsertin ohjelmistossa kuullaan muun muassa Sulle silmäni annan, Tango Illusion, Jäljet hiekassa, Näin vain tyhjän taivaan ja Valkoinen ruusu.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Keikkakuningattareksi tituleerattu Tuupanen tekee vuodessa yli 150 keikkaa, mikä on yksi Suomen kovimmista keikkatahdeista, tiedotteessa kerrotaan.

Syksyn kolmeen konserttiin Joensuuhun, Turkuun ja Hyvinkäälle Tuupanen on saanut solistiksi rinnalleen tangokuninkaanakin tunnetun Teemu Roivaisen.

Joensuussa Carelia-salissa Tuupanen ja Roivainen esiintyvät 18. marraskuuta.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa