play

Arvio: Taiteen ja viihteen nelikentillä - Manifesti-esitys kysyy, kannattaako taide kangistaa kaavoihin ja selittää puhki

Rauli Katajavuori käy kaavioin läpi diabolon mahdollisuuksia aika-tilaympäristössä ja irvailee samalla taidekokemusten puhkiselittämiselle.

Rauli Katajavuori käy kaavioin läpi diabolon mahdollisuuksia aika-tilaympäristössä ja irvailee samalla taidekokemusten puhkiselittämiselle. Kuva: Jouni Ihalainen

Sanna Jääskeläinen

Jo vuonna 2011 ensi-iltansa saanut Rauli Katajavuoren ja runoilija Juha Raution yhteisesitys Manifesti sai ensiesityksensä Joensuussa itsenäisyyspäivän jälkeisenä lauantaina. Muun muassa Lahden runomaratonin taiteellisena johtajana tänä vuonna kunnostautunut Rautio ja sirkustaiteilija Katajavuori pitivät poikkitaiteellisia kalvosulkeisia harmittavan pienelle yleisömäärälle. Juhlapyhä lienee verottanut osallistujakuntaa.