play

Muutoksia suhteessa maailmaan – kiihtyvä ilmastokeskustelu näkyy myös taiteessa

”Luonnon tasapainoa, ja samalla myös tulevaisuuttamme, uhkaa kaksi merkittävää tekijää: ilmaston lämpeneminen ja monimuotoisuuden katoaminen. Molemmat ovat seurausta luonnon kunnioituksen katoamisesta. Luontoa ei opi arvostamaan faktatiedolla ja tilastoilla, siihen on kasvettava, se on koettava”, kirjoittaa valokuvataiteilija Sanni Seppo Viisi pikseliä -teossarjastaan.

”Luonnon tasapainoa, ja samalla myös tulevaisuuttamme, uhkaa kaksi merkittävää tekijää: ilmaston lämpeneminen ja monimuotoisuuden katoaminen. Molemmat ovat seurausta luonnon kunnioituksen katoamisesta. Luontoa ei opi arvostamaan faktatiedolla ja tilastoilla, siihen on kasvettava, se on koettava”, kirjoittaa valokuvataiteilija Sanni Seppo Viisi pikseliä -teossarjastaan. Kuva: Sanni Seppo

Veera Jääskeläinen

Kun tietoisuus ilmastonmuutoksesta on lisääntynyt, myös sen näkyvyys taiteessa on kasvanut. Kuvataideakatemian nykytaiteen tutkimuksen professori Hanna Johansson sanoo, että maailmalla ilmastonmuutosaiheisia näyttelyitä on järjestetty jo pitkään, kenties kahdenkymmenen vuoden ajan, mutta Suomeen ilmiö on rantautunut paljon myöhemmin.