Perjantai, 4.12.2020 
Aira, Airi
Kulttuuri

Sorjonen-elokuva tulee vuoden kuluttua Suomessa valkokankaalle ja muualla Netflixiin

  • STT
Ville Virtasen näyttelemä poliisisankari Kari Sorjonen nähdään vielä elokuvassa, joka tulee Suomessa elokuvateattereihin vuoden kuluttua. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa Ville Virtasen näyttelemä poliisisankari Kari Sorjonen nähdään vielä elokuvassa, joka tulee Suomessa elokuvateattereihin vuoden kuluttua. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
Ville Virtasen näyttelemä poliisisankari Kari Sorjonen nähdään vielä elokuvassa, jota kuvataan parhaillaan pääkaupunkiseudulla. Sorjonen: Muraalimurhat tulee Suomessa elokuvateattereihin lokakuussa 2021. Muualla maailmassa elokuva nähdään suoratoistopalvelu Netflixin tarjonnassa.

Tekijät ovat samoja kuin Ylen esittämällä Sorjonen-sarjalla, mutta tuottaja Matti Halosen mukaan elokuva ei ole vain pitkä tutun sarjan jakso. Resurssit ovat merkittävästi korkeammat kuin keskiverrolla suomalaiselokuvalla.

–  Budjetti on 2,4 miljoonaa euroa, mikä on noin puolet kolmoskauden koko budjetista, Halonen kertoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomalaisen elokuvan keskibudjetti on 1,5 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi koko ensimmäinen kausi Sorjosta maksoi kolmisen miljoonaa euroa. Sillä tehtiin yksitoista noin tunnin pituista jaksoa. Elokuvan tärkeimmät rahoittajat ovat Yle ja Netflix. Aiemmin Netflix on ostanut Sorjosen kausia valmiina, mutta elokuvaan yhtiö sijoittaa jo etukäteen. Netflixin jakelemana se tulee nähtäväksi maailmanlaajuisesti.

–  Yksi syy elokuvan tekoon on faniposti, jota on tullut Australiaa ja Etelä-Amerikkaa myöten, Halonen sanoo.

Sorjonen: Muraalimurhissa nähdään tutut kasvot: Virtanen ja Anu Sinisalo poliiseina sekä Sampo Sarkola sankarin arkkivihollisena. Kuvaukset kestävät joulukuun alkuun.

Nopeasti tehty

Elokuvaa on tehty todella ripeällä aikataululla. Tuottaja Halosen mukaan idea syntyi helmikuussa 2020 Berliinin elokuvajuhlilla, samoihin aikoihin kun sarjan kolmas kausi oli Ylellä päättynyt.

Käsikirjoittajat ovat Sorjosen luonut Miikko Oikkonen ja Antti Pesonen. Ohjaajaksi kiinnitettiin Juuso Syrjä, joka on ohjannut sarjaa kaikilla kolmella tuotantokaudella.

–  Aluksi ei ollut käsikirjoitusta, vain aihe, mutta kun otimme yhteyttä Netflixiin, siellä innostuttiin heti, Halonen kertoo.

Tuottajan mukaan sarjaa oli aina tarkoitus tehdä kolme kautta.

–  Ylen toive oli kolme kautta, samoin meidän. Tarinan kaari rakennettiin kestämään sen aikaa, Halonen sanoo.

–  Päätimme kuitenkin antaa tarinalle vielä sen arvoisen lopun pitkän elokuvan muodossa.

Poikkeuksellisen tahdin ovat mahdollistaneet valmis maailma ja tekijät, jotka ovat tehneet Sorjosen parissa töitä jo vuosien ajan.

–  Kun pohjana oli 31 tuntia valmista sarjaa, hahmot ja esimerkiksi elokuvan visuaalisuus olivat jo tuttuja heille, Halonen sanoo.

–  En pysty kuvittelemaan, että pitkää elokuvaa saataisiin tätä nopeammin pystyyn.

Suuri Estonia-sarja suunnitteilla

Tuotantoyhtiö Fisher Kingin historian suurin hanke on nyt käsikirjoitusvaiheessa. Sarja kertoo autolautta Estonian uppoamisesta ja onnettomuustutkinnasta. Käsikirjoitusryhmää vetää Oikkonen.

–  Se on massiivinen tarina, kokoluokaltaan 3–4 kertaa Sorjonen, ja rahoittaminen vaatii poikkeuksellisen paljon aikaa. Tavoite olisi ensi vuoden loppupuolella päästä tuotantoon, Halonen kertoo.

Estonia-nimisellä sarjalla on osatuottajat Ruotsissa ja Virossa. Halosen mukaan sarjan kannalta erityisen kiinnostavaa on tutkintakomission lähestymistapa onnettomuuteen.

–  Pyrimme draaman kautta avaamaan uusia näkökulmia siihen, hän sanoo.

–  Aihe on todella avoin haava, kuten tuoreen dokumenttisarjan vastaanotto osoitti. Luokittelen sen kuin sotatraumaksi.

Laivan uppoaminen olisi mukana sarjassa. Siihen liittyviä jaksoja Estonian sisältä ja ulkoa toteutettaisiin suurimittaisin digitaalitehostein.

–  Mutta ehdottomasti kunnioittaen vainajia ja omaisia, Halonen korostaa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi