Tiistai, 11.5.2021 
Osmo
Kulttuuri

Kolumni: Fredi jätti musiikkiin ainakin itsensä kokoisen jäljen

Ajelin joskus vuosia sitten Virolahdelta toukokuussa hanhireissulta kotiin. Jossain Saaren kohdalla radiosta alkoi kuulua runsas viikko sitten kuolleen Fredin eli Matti Siitosen Istun ullakolla yksinäin.

Ehkä olin kuullut sen aikaisemminkin, ehkä en, mutta siinä ajellessa kuuntelin sitä tarkemmin kuin iskelmää yleensä tulee kuunneltua.

Kiva sävellys, nostalgiset sanat, mutta eivät liian taaksepäin kääntyneet. Tavutkin napsuivat melodiaan saumattomasti, ja vielä hyvä sovitus torvineen kaikkineen. Olivat tekijät myöhäisaikojen Beatleksensa kuunnelleet, kävi mielessä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myöhemmin selvisi, että ilmankos, asialla olivat tekijämiehet. Kysymyksessä oli Fredin oma sävellys, Vexi Salmen sanoitus ja Antti Hyvärisen sovitus.

Että ei se mitään tusinaiskelmää ollutkaan ja siksi se korvaankin tarttui.

Rakkausballadien siunattu esittäjä, iskelmän ja popin liepeillä liikkunut tenori eli kulta-aikaansa 60-luvun lopulta koko 70-luvun. Fredin persoonallinen ääni oli selkeä vahvuus, ja lisäksi hän sai vakuuttavaa settiä laulettavakseen.

Ensimmäiseltä Fredi-nimiseltä levyltä löytyivät muun muassa sellaiset klassikot kuin Roskisdyykkarin balladi, Kolmatta linjaa takaisin, Milloinkaan en löydä samanlaista, Onhan päivä vielä huomennakin ja Varjoon – suojaan.

Biiseistä on helppo käyttää klassikko-sanaa. Kun kirjoitin ne tähän, ne rupesivat soimaan päässä.

Se toki kertoo ajasta paljon. Teinin kaipaamaa rokkia radio ja televisio soittivat nirkoisesti, jolloin Frediin ei vain voinut olla törmäämättä.

Itselläni ei tuolloin ollut minkäänlaista musiikillista suhdetta ison miehen musiikkiin eikä oikeastaan ole vieläkään. Silti ei voi millään muotoa kieltää tai vähätellä sitä, minkäkokoisen jäljen Fredi suomalaiseen kevyeen musiikkiin jätti.

Kyllä se vähintään Fredin kokoinen on – ja Fredi oli sentään iso mies. Monet hänen hiteistään olivat hänen itsensä kirjoittamia, ja lisäksi nuotteja riitti naapureillekin. Esimerkiksi Katri Helenan Katson sineen taivaan on Fredin säveltämä.

Miksikö rupesin tässä Fredistä tällä tavalla hempeilemään? Tuli mieleen myös muisto teinivuosilta.

Huoneessani soi rokki epäilemättä liian lujaa, ja tuskastuneen isäni selkeäsanainen viesti oli, että kyllä minäkin musiikkimakuni suhteen viisastun, kunhan vanhenen. Nyt olen sen verran vanhentunut, että ymmärrän isääni hyvin. Ukko tulee väsyneenä töistä kotiin, ja mökissä raikaa saatanallinen mökä, jonka sanoistakaan ei saa mitään selvää.

En muista, oliko se juuri tämä kerta, kun kuuntelin Maukka Perusjätkän Sotaa apatiaa vastaan, ja isäni kuuli apatian ammatti-sanana.

Muutoin emme tainneet tämän enempää musiikista sotia. Ei minusta mitään humppa-Kimmoa tullut, mutta sen tässä on matkan varrella oppinut, ettei sillä tyylillä niin väliä ole. Sillä on, kuulostaako se omaan korvaan hyvältä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi