Keskiviikko, 26.2.2020 
Nestori
Kulttuuri

Doc Loungen kevät käynnistyy klassikolla

  • Karjalainen
Ravintola Kerubissa järjestettävä dokumenttielokuvaklubi Doc Lounge Joensuu käynnistää kevätkautensa Joutilaat-elokuvalla. Susanna Helken ja Virpi Suutarin ohjaama elokuva esitetään Kerubin Salissa 23. tammikuuta.

Kainuun työttömästä mieskolmikosta kertova elokuva palkittiin valmistumisvuonna 2001 parhaana Pohjoismaisena dokumenttielokuvana. Joutilaita on kuvailtu pikemminkin dogma-elokuvan keinoin kulkevaksi kertomukseksi, kuin perinteiseksi dokumenttielokuvaksi. Elokuva on kerännyt ammattilaisten arvostuksen lisäksi myös laajan fanijoukon.

Helmikuussa vuorossa on Femen-liikkeestä kertova Ukraina Is Not a Brothel, maaliskuussa lähdetään Kiinan kuuluisimman nykytaiteilijan matkaan elokuvassa Ai Wei Wei - The Fake Case. Huhtikuussa vuorossa on ennakkonäytös Kovasikajuttu-elokuvan ohjanneen Jukka Kärkkäisen uudesta elokuvasta Näin unta elämästä. Toukokuun elokuva julkistetaan myöhemmin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

-  Syyskausi meni hienosti ja Joensuun klubi nousi Helsingin jälkeen yleisömäärältään toiseksi suurimmaksi, järjestäjä Petri Varis summaa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa