Tiistai, 19.9.2017 
Reija
Kulttuuri

Joensuuhun uusi kulttuuritapahtuma - moniviikkoinen pimeän ajan juhla

  • Karjalainen
Sanna Kärkkäinen ja Anna Venäläinen suunnittelevat uutta kulttuuritapahtumaa Joensuuhun. Sanna Kärkkäinen ja Anna Venäläinen suunnittelevat uutta kulttuuritapahtumaa Joensuuhun.
Joensuuhun on suunnitelmissa ensi vuodenvaihteeseen useamman viikon mittainen monialainen tapahtuma. Sitä varten esittävän taiteen tila on palkannut tanssitaiteilija Anna Venäläisen ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Sanna Kärkkäisen tuottaja-taiteilijoiksi kahdeksaksi kuukaudeksi opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.

Kysymyksessä on Valoa ja vauhtia - yhdessä enemmän -hanke, johon yhdistys sai 25  000 euroa valtion rahaa. Hankkeessa on mukana kolme tahoa, Esittävän taiteen tila, Valoparta Oy sekä Botanian ystävät.

-  Käytännön pimeyden pakosta ajatus on kääntynyt sydäntalveen. Meillä kaikilla on haaveissa iso talvitapahtuma, Esittävän taiteen tilan Tuire Hindikka sanoo.

Vuodenvaihteessa nähdyt Valoparran Kari Kolan valoteokset Joensuun keskustassa olivat ennakkoja tulevaan. Uusissa suunnitelmissa on valaista kaupungista jokiranta ja toisaalta Botania. Pakka-keskuksen taiteilijapankin kautta tapahtumaan etsitään esittävää taidetta.

Ajankohta on valittu osittain venäläisten turistien määrän mukaan, jolloin sisältöjä voitaisiin luoda myös turisteille. Lisäksi vuodenvaihteessa ei muita tapahtumia ole.

-  Olemme liittoutuneet yhteen tuottaaksemme jotain uutta ja suurenmoista, ainakin uudenlaista kombinaatiota taiteen ja kulttuurin alalta, Tuire Hindikka visioi.

Lue lisää keskiviikon Karjalaisesta.