Sunnuntai, 8.12.2019 
Kyllikki
Kulttuuri

Matti Peltokangas työstää Simpauttajan kirjoittajan reliefiä Vuonislahdessa

  • Karjalainen
Kuvanveistäjä Matti Peltokangas taltioi parhaillaan kirjailija Heikki Turusen syvintä olemusta savitaululle, josta myöhemmin valettava pronssinen reliefi ripustetaan aikanaan Lieksan kulttuurikeskuksen seinälle. Peltokangas pyrkii saamaan reliefin valukuntoon toukokuuhun mennessä.

-  Ideana on, että reliefiin tulee irrallinen muotokuva, sitten ehkä vähän tekstimaailmaa ja tekstiä kirjoitettuna, ja kun se lopulta tulee pronssisena, niin se toivottavasti on vähän kuin maaseutumainen kynnöspelto, kuvanveistäjä avaa visiotaan.

Ideaan kuuluu, että osa reliefiin taltioitavasta tekstistä on Turusen omaa käsialaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

-  Heikkikin joutuu sotkemaan kätensä saveen, Peltokangas naurahtaa.

Pro Finlandialla palkittu kuvanveistäjä olisi voinut tehdä muotokuvan valokuvien perusteella kotonaan, mutta kotikenttäedun sijaan hän halusi tulla tekemään työn Turusen maisemaan: Vuonislahteen taiteilijatalo Hupeliin.

Peltokankaan ja Turusen tavattua ensimmäisen kerran kävi heti ilmi, että miehet ovat ajattelutavaltaan kuin veljessieluja.

-  Ihan heti tultiin juttuun, Turunen vahvistaa.

Rempseän ja röhönauravan hojo hojo -miehen sijaan Peltokangas aikoo kuvata reliefissä Turusen vakavampaa puolta.

-  Vaikka minua pidetään reteänä jätkänä, niin pohjimmiltani minä olen enemmän surumielinen. Hän alkoi ehkä vaistomaisesti tehdä kuvasta sellaista, tuntuu että kädet tekevät sitä itsestään, Turunen pohtii.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa