Maanantai, 1.6.2020 
Teemu, Nikodemus
Kulttuuri

Kihaus käynnistyi oman kylän sävelillä

  • Karjalainen
Sari Hirvonen ja Jukka Kyllönen esiintyivät Rakkauden lähettiläiden kanssa. Sari Hirvonen ja Jukka Kyllönen esiintyivät Rakkauden lähettiläiden kanssa.
Tämän vuoden Kihaus polkaistiin perjantai-iltana käyntiin muun muassa unkarilaisen kansantanssin ja pelimanni-musiikin tahtiin.

Kihauksen virallisesti avanneessa Avvaus-konsertissa rääkkyläläisyys näkyi vahvasti. Rääkkyläläinen Sari Hirvonen esiintyi puolisonsa Jukka Kyllösen sekä paikallisten Rakkauden lähettiläiden kanssa. Ensimmäisenä kappaleena heiltä kuultiin Kyllösen säveltämä ja Hirvosen omalle kylälleen sanoittama kappale Veden veisu vierahille.

Oman kylän muusikoiden jälkeen avauskonsertissa musisoi Etno-Emma -ehdokkuudellakin palkittu EVA-trio. Ohjelmisto koostui pitkälti uudelleensovitetuista kansanlauluista, mutta mukana oli myös uusia sävellyksiä muun muassa Aila Meriluodon ja Paula Vesalan runoihin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Avauskonsertin jälkeen Konserttiravintolassa esiintyi Tuure Kilpeläinen yhdessä Kaihon Karavaaninsa kanssa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa