Torstai, 27.2.2020 
Torsti
Kulttuuri

Freestylejalkapallo, Lastenpop ja urbaanit rytmit valtasivat Joensuun keskustan

  • Karjalainen
Perjantaina Popkatu-tapahtuma valtasi toden teolla Joensuun keskustan. Torilavalla nähtiin muun muassa teatteria ja kansanmusiikkia. Iltapäivän odotetuimpia esiintyjiä oli syntikkapopin ilosanomaa esittävä Ukkosmaine.

Katusoittoa pääsi bongaamaan Kävelykadulla Alanko Katutähdeksi -kilpailussa. Tänä vuonna mukaan kisaan ilmoittautui ennätyspaljon osanottajia.

-  Tänä vuonna sirkustaide oli erityisen vahvasti edustettuna. Esitysten joukossa oli myös erikoisuuksia, kuten freestylejalkapalloa, kilpailukoordinaattori Johanna Lipponen kertoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kuuman asfaltin poltteesta pääsi viilentymään Vapaudenpuistoon, jonka urbaanit rytmit olivat muuttaneet Rytmipuistoksi.

- Jo alkuiltapäivästä paikalla oli mukavasti porukkaa. DJ:t vastasivat musiikista, ja lisäksi paikalla pääsi tekemään graffiteja, seuraamaan katutanssijameja sekä freestyleräppiä. On mukavaa, että paikalle saatiin paljon paikallisia DJ:tä, järjestelyistä vastannut  Teija Maksimainen kertoo.

Yksi tämän kesän hitti oli myös lapsille sopiva graffitiseinä, johon pääsi maalaamaan vesiohenteisilla maaleilla.

Lisää tekemistä koko perheelle löytyi Taidemuseon pihaan levittäytyneestä Lastenpopista. Pihassa pääsi musiikkiesitysten lisäksi myös temppuilemaan, rakentamaan avaruusromusta kuurakettia ja nauttimaan piknikiä koko perheen voimin.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa