Tiistai, 20.8.2019 
Sami, Samuli, Samu
×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 155

Kulttuuri

Kulttuurin matkailukohteet löivät hynttyyt yhteen

Itäisessä Suomessa on lyöty voimat yhteen kulttuurimatkailutuotteiden osalta. Kuhmon Kamarimusiikki, Valamon luostari ja neljän majatalon rypäs Pielisen Karjalasta ovat tehneet markkinointiyhteistyötä uusien matkailuasiakkaiden löytämiseksi.

Kesälle 2015 on tullut myös musiikki- ja luontoteemainen kulttuurimatkailupaketti. Keski-Euroopan markkinointiin tähtäävä tuote on toteutettavissa niin ryhmille kuin omatoimimatkailijoille.

- Yhteistyö lähti liikkeelle viime keväänä Valamon luostarissa pidetyn kansainvälisen myyntitapahtuman yhteydessä, kertoo Sari Rusanen Kuhmon Kamarimusiikista.

- Asiakaslähtöisesti ajatellen: mitä kiinnostavampi kokonaisuus on tarjota, sen paremmin se houkuttelee tulemaan Suomeen. On kerrottava omaa kohdetta laajemmin siitä, mitä muuta on tarjolla, jatkaa Minna Murtonen Majatalo Pihlajapuusta.

Visit Finlandin laajan tutkimuksen mukaan Suomeen tulee varsinkin Keski-Euroopasta matkailijoita, joita voidaan kutsua moderneiksi humanisteiksi. He ovat kokeneita ja vaativiakin matkailijoita, joita kiinnostaa paikallinen kulttuuri eri muodoissaan.

- Emme myöskään unohda kotimaan markkinointia; ryhmille kulttuurimatkailukierrosta on markkinoitu myyntitapahtumissa ja postituksilla, kertoo Soila Palviainen Valamon markkinoinnista.

Yhteistyö on jo pienimuotoisenakin toimintana alkanut niin lupaavasti, että suunnitteilla on yhteistyön laajentaminen.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa