Perjantai, 15.11.2019 
Janika, Janita
Kulttuuri

Juhla-Kihaus käyntiin helteisessä illassa

  • Karjalainen
25-vuotiaan juhla-Kihauksen avajaisille ei olisi parempi sää voinut sattua.

Helteisen illan avasi Sari Kaasisen perustama nuorten ryhmä Roihu (kuvassa). Nostalgian väreet kulkivat varmasti pitkin monen kävijän selkärankaa, sillä ryhmän esityksessä oli kuultavissa 90-luvun Värttinän henkeä. Värttinän tutuksi tekemät kappaleet, kuten Oi dai ja Kylä vuotti uutta kuuta, kajahtivat komeasti ilmoille. Kahden kappaleen aikana lavalle nousivat myös Sari ja Mari Kaasinen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kihauksen pitkä historia oli muutenkin läsnä perjantai-illassa. Avajaisissa palkittiin Kihauksen kantavat voimat, Pirkko Kaasinen, Sari Kaasinen ja Seppo Mustonen, ikipasseilla Kihaukseen.

Avajaisten jälkeen illassa päästiin seuraamaan muun muassa Tellu Turkka-Saaren ja Karoliina Turkan kansanmusiikkia, multimediaa, karjalaista hääperinnettä ja sirkusta yhdistellyt esitys Jotain lainattua ja jotain punaista. Pauli Hanhiniemen ja Hehkumon aloittaessa konserttinsa Tsaiju-teltassa teltta pullisteli jo ääriään myöten ja kesäillassa jammailtiin innolla.

Loppuillasta kuullaan vielä muun muassa Kivivenehin karjalankielistä kansanmusiikkia sekä Himotuksen lemmenkansanmusiikkia. Lauantaina Kihaus jatkuu koko perheen ohjelmalla.

Lue lisää Kihauksesta lauantain Karjalaisesta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa