Torstai, 19.9.2019 
Reija
Kulttuuri

Armi Toivanen on julkisuuskuvansa vahti - "Välillä minä myös vähän valehtelen"

  • Karjalainen

Näyttelijä Armi Toivanen, 35, tarkkailee ihmisiä salaa. Se on ollut hänen harrastuksensa jo lapsuudesta saakka.

- Tuijotan ihmisiä eri tilanteissa, ja heitä minä sitten näyttelen, Toivanen (kuvassa) sanoo.

Elämältä kaiken sain -elokuvan näyttelijä on tarkka omasta kuvastaan julkisuudessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Välillä minä myös vähän valehtelen, koska haluan pitää rajat, Toivanen myöntää.

Hän ei päästä ketä tahansa kotiinsa. Toivanen ei myöskään puhu julkisuudessa lähimmistä ihmissuhteistaan.

- Minua ei kiinnostaisi avata elämästäni mitään muuta kuin markkinointimielessä on tarvis. Kun jotakin mainitsen, toivon, että joku saa siitä apua tai rohkaisua.

Rohkeus on näyttelijän yksi lempiaiheista. Toivanen haluaa rohkaista erityisesti nuoria tyttöjä. Koulukiusaamistaustansa lisäksi Toivanen on puhunut paljon siitä, ettei hän päässyt heti ensi yrittämällä Teatterikorkeakouluun.

- Ne eivät olleet kivoja aikoja, mutta minulla ei ollut vaihtoehtoa. Minun oli pakko saada näytellä. Koin, etten ole olemassa, jos en saa näytellä.

Lue lisää keskiviikon Karjalaisesta.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa