Torstai, 22.2.2018 
Tuuli, Tuulia, Hilda
Kulttuuri

Huikea valokuvanäyttely Eremitaasissa vie retkelle ympäri maailmaa - kuvat

  • Sirpa Pääkkönen
  • Steve McCurry

Harvoin voi sanoa valokuvanäyttelystä, että lähes jokainen kuva tekee vaikutuksen. Sellainen on yhdysvaltalaisen kuvajournalistin Steve McCurryn näyttely Vartioimaton hetki Eremitaasin nykytaiteen siivessä Pietarissa. Esillä on runsaan kahdeksankymmenen suurikokoisen värivedoksen kokoelma maailmankuulun kuvajournalistin kuvista ympäri maailmaa.

Sommitelmat ovat tasapainossa. Kuvat on usein sommiteltu kolmion tai kultaisen leikkauksen periaatteella. Erityisen hienoja ovat myös värit. Sisältö dokumentoi ihmisiä, konflikteja, arkielämää ja uskontoa eri puolilla maailmaa.

Näyttelyssä on mukana tuttuja maailmalla levinneitä kuvia ja myös vähemmän tunnettuja kuvia. Ryhmittely ja ripustus eri maiden ja teemojen mukaan tekee näyttelystä kokonaiselämyksen.

Katseenvangitsijana on Steve McCurryn tunnetuin valokuva, Afgaanityttö, joka julkaistiin National Geographic -lehden kannessa vuonna 1985. Kaunis, nuori tyttö tuijottaa kameraa vakavana, hieman säikähtäneen oloisena.

Mallin henkilöllisyys selvisi vasta vuonna 2002. Hän on Sharbat Gula, joka pakeni Afganistanista Neuvostoliiton miehittäessä maan. McCurry tapasi orvoksi jääneen tytön  Peshawarin pakolaisleirillä Pakistanissa.

Philadelphiassa Pensylvaniassa 1950 syntynyt Steve McCurryn uran ensimmäinen tärkeä etappi oli matka Intiaan vuonna 1978. Pakolaisryhmän avulla hän onnistui ylittämään Pakistanin ja Afganistanin välisen rajan ja pääsi kapinallisten valvomalle alueelle. Afganistan oli suljettu länsimaalaisilta tiedotusvälineiltä neuvostomiehityksen aikana.

McCurryn matkusti maassa laittomasti naamioituneena paikalliseksi asukkaaksi. Hän kasvatti parran ja opiskeli paikallisia tapoja. Hän kuvasi salaa ja onnistui salakuljettamaan filmirullat maasta takkinsa vuoriin ommeltuina.

Afganistanin matkan jälkeen McCurry on kiertänyt maailmaa ja dokumentoinut kriisejä ja sotia  muun muassa Irakissa, Jemenissä ja  Kambodzhassa. Eremitaasissa nähdään kuvia myös Tiibetistä, Pakistanista, Kiinasta ja Thaimaasta.

Vakavien tilanteiden keskellä McCurry onnistuu tuomaan esiin myös paikallisten ihmisten elämän. Kuvissa on inhimillisyyttä, jännitystä ja joskus huumoriakin. Vaikka elämä runtelee, kuvissa näkyy myös toivo. McCurryn kuvat eivät ole niin raakoja kuin monien konfliktialueilla työskentelevien uutiskuvaajien kuvat. Näyttelyyn valikoituneista kuvista enemmistö kuvaa normaalia elämää.

McCurry ottaa lähikuvia suoraan kameraan katsovista ihmisistä. Katsoja ei kuitenkaan näe jäykästi poseeraavaa mallia vaan mallin kasvot  heijastavat ihmisen psyykkistä tilaa. Väkivallan ja menetysten kokeminen tekevät osasta ihmisiä totisia.

Yksi huikea otos on Intiasta vuodelta 1983. Punaisiin huveihin ja viittoihin pukeutuneet naiset ryhmittyvät tiiviiksi ympyräksi yrittäessään suojautua hiekkamyrskyltä. Hellyttävä kuva on Jaavalta, jossa pikkutytöt puristautuvat kiinni toisiinsa riisikorin kannen alla yrittäessään suojautua sateelta.

Huumoria on Intiassa 1983 otetussa kuvassa, jossa iäkäs mies kahlaa kaulaansa myöten vedessä ompelukone olkapäällään. Tulva pyyhkii Intiaa monsuunisateiden jälkeen.

McCurry on ranskalaisen kuvajournalistin Henri Cartier-Bressonin (1908-2004) sukulaissielu. Molemmat ovat maailmanmatkaajia ja kuvajournalisteja, joiden kuvien magia syntyy oikeasta ajoituksesta.

Cartier-Bresson loi käsitteen ratkaiseva hetki. Valokuvaajalle se on se silmänräpäys, jolloin kaikki on kohdallaan: valo, sommitelma ja tilanne. Cartier-Bressonin laaja, noin kolmensadan kuvan näyttely on esillä Ateneumissa Helsingissä tammikuun loppuun saakka.

McCurryn kuvista koottu näyttely oli esillä Helsingin Taidehallissa kesällä 2013. Pietarissa on osin  samoja kuvia, mutta McCurryn kuvat Neuvostoliitosta on jätetty pois Eremitaasista.

Eremitaasi sai tilat vaihtuville nykytaiteen näyttelyille ja arvokkaalle impressionistien kokoelmalleen, kun Palatsiaukiolla sijaitseva italialaisarkkitehti Carlo Rossin suunnittelema pääesikunnan talon remontti valmistui 2014.

Tilat ovat komeat ja tuovat mahdollisuuden esitellä Pietarissa nykytaidetta. Kaupunkia on kritisoitu paljon niukasta nykytaiteen esittelystä. Parin vuoden aikana Eremitaasin nykytaiteen osastolla on ollut monta kiinnostavaa näyttelyä. Museon avajaisnäyttely oli eurooppalaisen nykytaiteen suurkatselmus Manifesta 10 kesällä 2014.

Steve McCurryn Vartioimaton hetki -näyttely Eremitaasin nykytaiteen siivessä Pietarissa 22. marraskuuta saakka.