Torstai, 9.4.2020 
Elias, Eelis, Eeli
Kulttuuri

Ilosaarirockiin ilmaiseksi pääsevien ikäraja nousi 65 vuoteen

  • Karjalainen

Viikonloppuna järjestettävä Ilosaarirock on myyty loppuun ennakkoon vuodesta 1999 lähtien, mutta tänä vuonna lippuja myydään todennäköisesti vielä oveltakin.

-  Alueen laajentamisen myötä lippuja on tänä vuonna ollut myynnissä aiempaa enemmän, ja hyvin todennäköisesti kaikkia ei myydä ennakkoon, Joensuun Popmuusikoiden toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen arvioi.

Liput kuitenkin liikkuvat Pyykkösen mukaan vilkkaasti, ja hän kehottaa eteenkin lauantaina festarialueelle suuntaavia olemaan ripeitä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

-  Ensimmäistä kertaa myynnissä olleet päiväliput ovat tehneet hyvin kauppansa, ja varsinkin lauantai on myynyt hyvin, Pyykkönen valottaa.

Yli 60-vuotiaat pääsivät aiemmin Ilosaarirockiin ilmaiseksi, mutta tänä vuonna ikäraja nostettiin 65 vuoteen.

Päätös on herättänyt närää varttuneemman rokkikansan keskuudessa.

-  Yli 60-vuotiaat ovat aktiivisia musiikin harrastajia, ja heidän osuutensa on kasvamassa. Viime vuosina festareille on osallistunut satoja yli 60-vuotiaita.

-  Henkilöpapereiden tarkistaminen ja festivaalialueelle päästäminen syö kuitenkin kohtuuttomasti resurssejamme, joten päädyimme tarkastamaan ikärajoja. Samalla myös pääsylipullisen huoltajan kanssa alueelle saapuvien lasten yläikärajaa laskettiin 12:sta kahdeksaan vuoteen, Pyykkönen selittää.

Pyykkönen ei usko, että Ilosaarirockiin myytäisiin jatkossa erikoislippuja vanhemmalle väelle.

-  Spesiaaliliput eivät kuulu Ilosaarirockin luonteeseen, vaan haluamme, että liput ovat tasa-arvoisesti kaikille samanhintaisia, Pyykkönen linjaa.

 

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa