Maanantai, 20.1.2020 
Sebastian
Kulttuuri

Napapiirin sankareiden jatko-osa jopa ensimmäistä suositumpi

  • Jani Leinonen
Joensuulaislähtöinen Timo Lavikainen näyttelee yhtä Napapiirin sankareiden päähenkilöistä. Joensuulaislähtöinen Timo Lavikainen näyttelee yhtä Napapiirin sankareiden päähenkilöistä.

Teppo Airaksisen ohjaama Napapiirin sankarit 2 ylitti viikonloppuna 387 000 katsojan rajan. Elokuvan jatko-osa ohitti katsojamäärällään ensimmäisen osan lukemat 385 721 katsojaa. Elokuva on yhä nähtävissä teattereissa ympäri Suomea.

- Elokuvan näinkin massiivinen menestys on yllättänyt kaikki tekijät iloisesti. Suomalaiset todella rakastavat näitä sankareita, kommentoi tuottaja Jarkko Hentula.

Ensimmäinen Napapiirin sankarit oli vuoden 2010 katsotuin elokuva. Napapiirin sankarit -elokuvan ensimmäinen osa palkittiin Jussi-gaalassa paitsi yleisö-Jussilla, myös parhaana elokuvana, parhaasta ohjauksesta ja parhaasta käsikirjoituksesta.

Ykkösosan tapaan myös jatko-osan on käsikirjoittanut Pekko Pesonen. Napapiirin sankarit 2 -elokuvassa nähdään ensimmäisestä osasta tutut Jussi Vatanen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Miia Nuutila ja Kari Ketonen.

Uusia hahmoja elokuvassa näyttelevät muun muassa Santtu Karvonen ja Joonas Nordman. Elokuvassa vilahtaa myös monia muita ensimmäisestä osasta tuttuja hahmoja ja uusia yllättäviä sivurooleja.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa